6 ruokaa, joita yli 65-vuotiaiden kannattaa varoa – tiesitkö näistä?

Kuva: Canva
Iän myötä on viimeistään aika alkaa tarkkailla ruokalautasta.
Moni yli 65-vuotias tuntee olonsa yhä virkeäksi, mutta elimistö ei enää toimi samalla tavalla kuin nuorempana. Aineenvaihdunta hidastuu, lihasmassa vähenee ja kehon puolustuskyky heikkenee. Siksi ruokavalion merkitys kasvaa – ja jotkin ruoka-aineet, jotka ennen eivät aiheuttaneet ongelmia, voivatkin nyt olla riski. Asiantuntijat listaavat ruokia, joita kannattaa iän karttuessa syödä harkiten tai välttää kokonaan.
- Prosessoidut ruoat: Makkarat, leikkeleet, sipsit ja sokerimurot. Tuttuja herkkuja, mutta niiden säännöllinen napostelu voi rasittaa kehoa. Ravitsemusasiantuntija Federica Amati muistuttaa, että ultrakäsitellyt ruoat sisältävät usein paljon sokeria, suolaa ja epäterveellisiä rasvoja, mutta vähän kuitua. Yli 65-vuotiailla tämä yhdistelmä voi kasvattaa riskejä sydänsairauksiin, diabetekseen ja muistihäiriöihin.
- Greippi: Greippi kuulostaa raikkaalta valinnalta, mutta se voi olla vaarallinen yhdessä tiettyjen lääkkeiden kanssa. Esimerkiksi kolesterolilääkkeet ja verenohentajat voivat reagoida greipin kanssa siten, että lääkkeen vaikutus voimistuu liikaa.
- Paistetut ruoat: Rasvassa paistetut ruoat ovat epäterveellisiä iästä riippumatta, mutta haitallisia erityisesti vanhemmille aikuisille. Asiantuntijan mukaan paistetut ruoat voivat lisätä tulehdusta ja diabeteksen riskiä. Kohtuus kuitenkin kaikessa!
- Säilykkeet: Helppo lounas purkista voi sisältää yllättävän määrän natriumia. Ravitsemusterapeutti Michelle Routhenstein huomauttaa, että munuaisten toiminta voi heikentyä iän myötä, jolloin liika suola nostaa verenpainetta ja rasittaa sydäntä. Tarkista siis purkin kyljestä suolapitoisuus ennen kuin alat lusikoida.
- Jalostetut hiilarit: Vaalea leipä, pasta ja pullat maistuvat, mutta nostavat verensokerin nopeasti huippuun ja laskun jälkeen iskee väsymys. Asiantuntija muistuttaa, että iän myötä insuliiniherkkyys laskee, joten kuitupitoiset, hitaasti imeytyvät hiilihydraatit ovat parempi valinta.
- Pastöroimattomat maitotuotteet: Raakamaito, pehmeät juustot ja muut pastöroimattomat tuotteet voivat kantaa bakteereja, joihin iäkkään keho ei enää jaksa vastata. J
Jaa tämä vinkkilista myös kavereille, vanhemmille tai isovanhemmille!

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Halkaise sitruuna ja laita se mikroon – tämä huikea vaikutus sillä on
- Älä heitä teepussia roskiin – Näillä nerokkailla tavoilla hyödynnät käytetyt teepussit uudestaan
- 5 yllättävän tehokasta välipalaa, jotka oikeasti parantavat mielialaa
- 7 yllättävää ruokaa, joissa on enemmän kalsiumia kuin maitolasissa
- Tämä lipstikka-nokkospasta hurmaa vihreällä voimallaan
- 6 ruokaa, joita yli 65-vuotiaiden kannattaa varoa – tiesitkö näistä?
- Unohtuiko grilliharja kauppaan? Hiero siihen sipulia ja kiitä myöhemmin
- Kääri feta ja loput ainekset folioon – näin syntyy kesän helpoin alkupala
- Raparperikauden herkku yllättää: Oletko jo kokeillut britakakkua kääretortun muodossa?
- Kannu pöytään ja kesä käyntiin – kokeile nämä 3 helppoa juhannusdrinkkiä
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti