Kaloreita voi vähentää myös ilman että tarvitsee jatkuvasti nähdä nälkää.

Tässä kymmenen tapaa aloittaa.

1. Juo iso lasillinen vettä ennen ruokailua

Saat kaksikin hyötyä: Vesi turvottaa mahaasi, jolloin sinun tekee mieli syödä hieman vähemmän. Nälkä voi myös osin johtua nestehukasta – tällöin vedenjuominen voi viedä näläntunteen jopa kokonaan.

2. Pukeudu vartalonmyötäiseen asuun

Ei nyt sentään tarvitse sulloutua liian pieniin farkkuihin, mutta esimerkiksi vyötärönauhallinen asu voi olla hyvä idea. Vyötärönauhan kiristyminen muistuttaa sinua kiinnittämään huomiota syömäsi ruoan määrään.

3. Aloita aina salaattipöydästä

Lappaa lautasesi aina vähintään puolilleen salaattia. Tämä on simppelein tapa vähentää syömäsi ruoan kaloripitoisuutta ilman että sinun tarvitsee tuntea nälkää. Älä kuitenkaan innostu käyttämään liikaa salaatinkastikkeita, tai kalorihyöty on pian menetetty. Katso täältä myös lisää salaatti-inspiraatiota.

3. Kiinnitä huomiota ruoan ja lautasten värikontrasteihin

Cornellin yliopiston tutkimuksessa (2012) havaittiin, että ihmiset syövät ravintolassa sitä enemmän, mitä pienempi kontrasti ruoan ja lautasen välillä on. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi tomaattikeittoa tulee syötyä enemmän punaisesta kulhosta kuin valkoisesta. Koehenkilöt söivät ”pienen kontrastin” annoksia jopa 22 % enemmän kuin suuren kontrastin annoksia.

4. Lisää hiilarit päälle, älä pohjalle

Jos tapanasi on syödä aamiaiseksi mysliä, niin muuta annoksesi proteiinin ja hiilareiden osuuksia: Täytä kulho ensin kreikkalaisella jogurtilla, lisää myslit päälle ja viimeistele esimerkiksi marjoilla tai tujauksella hunajaa.

5. Syö hitaammin ja rennommin

Tutkimusten mukaan rentouttava musiikki ja himmennetyt valot hidastavat syömistahtia. Hitaampi syömistahti johtaa puolestaan pienempien annosten syömiseen, koska kylläisyyssignaalit ehtivät paremmin mahasta aivoihin.

6. Osta snackseja, jotka vaativat työtä

Esimerkiksi pistaasipähkinät, appelsiinit, mandariinit ja kiivit ovat hyviä snackseja, koska niiden syömiseen vaaditaan hieman työtä. Niitä ei tällöin tule syötyä ylenmäärin. Jos sen sijaan ostat pussillisen karkkia, saatat ahmia sen huomaamattasi alta aikayksikön.

7. Älä syö snackseja suoraan pussista

Eräässä Cornellin yliopiston tutkimuksessa koehenkilöt söivät 50 % enemmän sipsejä silloin kun heille ei annettu minkäänlaista visuaalista vihjettä siitä miten paljon he olivat jo syöneet. Kaada siis snacksisi aina erillisiin tarjoilukulhoihin tai pienempiin pusseihin ennen syömistä.

8. Syö keittoa ennen varsinaista ateriaa

Saattaa kuulostaa järjenvastaiselta, mutta keiton syöminen ennen varsinaista ateriaa voi auttaa sinua syömään vähemmän kaloreita koko aterian aikana. Parhaiten toimii luonnollisesti kevyt, kasvispohjainen keitto. Katso täältä keittoinspiraatiota.

9. Juo mehu kapeasta, korkeasta lasista

Vesi on paras janonsammuttaja. Jos kuitenkin tapanasi on juoda mehuja, niin paras mehulasin malli on kapea ja korkea – ns. highball-lasi. Erään tutkimuksen mukaan ihmiset juovat tällaisista laseista jopa 20 % vähemmän kuin matalammista ja leveämmistä laseista.

10. Vaihda jälkiruoka vähäkalorisempaan

Jälkiruoka on usein aterian todellinen kaloripommi. Kokeile vaihtaa jäätelöjälkkäri esimerkiksi piparminttu- tai vaniljateehen, jotka tyydyttävät makeannälän jopa ilman mitään ylimääräistä makeutusta.

 

Katso myös:
Lisää laihdutusniksejä

Lähde: Health.com