Vältä luukato syömällä näitä kolmea ainesosaa

Torju osteoporoosi ajoissa.
Moni ajattelee että kumarassa käveleminen voi olla normaali osa vanhuutta. Näin ei kuitenkaan ole – ainakin jos uskomme Ylen haastattelemaa Luustoliiton toiminnanjohtajaa Ansa Holmia.
Holmin mukaan ikääntyvien tulisi tarkkailla pituuttaan samaan tapaan kuin lasten pituutta tarkkaillaan. Jos pituudesta häviää useita senttejä, voi se kertoa osteoporoosista. Holmin mukaan peräti 60 – 80 prosentilla suomalaisista on geneettinen alttius osteoporoosiin, joten syytä mittaamiseen todella on.
Vaikka olisikin perinyt osteoporoosigeenit, niin syytä epätoivoon ei silti ole. Liikunnan lisäksi ravinnolla on tärkeä merkitys osteoporoosin torjunnassa.
Ravinnosta on tärkeää saada etenkin seuraavia kolmea ravintoainetta:
1. Kalsium
Ihmiskehossa on noin kilon verran kalsiumia. Kalsium on luustolle tärkeä hivenaine jota saa mm. maitotuotteista, soijasta ja nokkosesta.
2. Proteiini
Proteiini on tärkeä ainesosa niin lihaksiston kuin luustonkin terveyden kannalta. Proteiinia saa lihan, kalan ja kanan lisäksi mm. palkokasveista, juustosta, kananmunasta ja pähkinöistä.
3. D-vitamiini
D-vitamiinin riittävä saanti on elintärkeää luustolle. Pimeinä talvikuukausina D-vitamiinia kannattaa ottaa lisäravinteena, mutta syödä myös luonnollisessa muodossa. Erittäin D-vitamiinipitoisia herkkuja ovat mm. kananmunat ja lohi.
Lähde: Yle
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Mansikkamehu mansikan kannoista – hävikistä herkuksi
- Jos saat vatsakramppeja nauramisesta, teet jotain oikein
- 4 vinkkiä parempaan uneen allergiakauden aikana
- Näin estät aterimien ruostumisen yllättävän helposti
- Helppo ja herkullinen mangopannacotta mangon ystäville – valmistuu suoraan laseihin
- Kauhukeittiön Punaviinikastike – Herkullinen Pihvikastike Lihalle
- Kauhukeittiön The Kastike – Herkullinen Pippurikastike Pihville ja Lihalle
- Savustettu Kassler – Mureaa Possua Savustettuna
- Brisket – Savustettu Naudan Rinta Texas-tyyliin
- Jack Daniels Ribsit – Hitaasti Grillaamalla Täydelliset Kylkiluut
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä