Viinillä on suotuisa vaikutus suuterveyteen.

Tehdyn tutkimuksen mukaan punaviini todella näyttäisi torjuvan bakteereita suussa, ja ehkäisevän siten suun infektioita ja mm. kariesta. Espanjalaistutkijat selvittivät asiaa koehenkilöillä, joille juotettiin Pinot Noir-punaviiniä.

Koehenkilöiltä kerättiin sylkinäytteet ennen ja jälkeen juominkien. Selvisi, että punaviinin juomisen jälkeen sylkinäytteiden haitalliset bakteerikannat olivat vähentyneet selvästi.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella ei kuitenkaan kannata vielä alkaa kurlata punaviinillä. On nimittäin syytä huomioida, että punaviinin hapokkuus voi myös runsaasti käytettynä pehmentää hampaiden kiillettä. Kohtuudella nautittuna punaviini on kuitenkin monien tutkimusten perusteella varsin hyvä juomavalinta, myös terveysvaikutustensa puolesta.

 

Lähde: Ilta-Sanomat

 

Katso myös:

Lisää viinijuttuja ja -reseptejä