Älä koskaan säilytä leipää tässä paikassa – menee nopeammin huonoksi

Moni luulee säilyttävänsä leipää oikein.
Leipä kuivuu ja muuttuu nopeasti sitkeäksi, siksi moni laittaakin leipää jääkaappiin jossa se säilyy pidempään. Tai ainakin minä olen tehnyt niin lukuisia kertoja. Sain kuitenkin vasta hetki sitten tietää että olen toiminut väärin. Leipä ilmeisesti huononee jääkaapissa.
Mehevän leivän salaisuus ei siis ole se että se laitetaan jääkaappiin. Sen sijaan sinun tulisi toimia näin:
Leipää valmistaessa tärkkelys liikkuu ympäriinsä, jonka seurauksena sitä päätyy joka puolelle leipää. Kun leipä on valmis ja jäähtynyt, tärkkelys alkaa pikku hiljaa mennä alueille joissa se aiemmin oli. Tämän vuoksi leipä kovettuu hitaasti mutta varmasti ja lopulta kaiken tärkkelyksen ollessa takaisin paikoillaan leipä on jo kivikovaa.
Tuoreen leivän salaisuus
Jos pidät leipää jääkaapissa, niin siinä oleva kosteus katoaa. Kosteuden haihtuessa leivästä tulee luonnollisesti kuivaa. Leipä säilyy parhaiten kun noudatat Huffington Postin haastatteleman asiantuntijan ohjeita:
1: Ensimmäinen sääntö: osta kokonainen leipä, älä siivuja.
2: Leikkaa leipä itse ja pakasta se välittömästi.
3: Ota leipä hyvissä ajoin sulamaan, kun tarjoilet sitä vieraille tai perheellesi. Voit myös asettaa leivän leikatun puolen pöytää tai alustaa vasten, jonka seurauksena kosteus pysyy paremmin sen sisällä.
Leipää ei tulisi siis säilyttää jääkaapissa vaan pakastimessa. Kokeilin tätä ja leipä todellakin säilyi paljon pidempään tuoreena.
Jaa tämä vinkki myös muille, jotta he eivät pilaa leipää jääkaapissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä ovat 10 parasta kasvista, jos haluat pudottaa painoa
- Pidä kuukauden mittainen tauko suklaasta – näin se vaikuttaa kehoosi ja mieleesi
- Mansikkamehu mansikan kannoista – hävikistä herkuksi
- Jos saat vatsakramppeja nauramisesta, teet jotain oikein
- 4 vinkkiä parempaan uneen allergiakauden aikana
- Näin estät aterimien ruostumisen yllättävän helposti
- Helppo ja herkullinen mangopannacotta mangon ystäville – valmistuu suoraan laseihin
- Brisket – Savustettu Naudan Rinta Texas-tyyliin
- Jack Daniels Ribsit – Hitaasti Grillaamalla Täydelliset Kylkiluut
- Kauhukeittiön The Kastike – Herkullinen Pippurikastike Pihville ja Lihalle
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä