Tämä kurpitsapiirakka eroaa kaikista muista piirakoista — syy piilee valmistustavassa
Tämä kurpitsapiirakka on oikealta nimeltään ”piirakka kurpitsa.”
Aikoinaan kurpitsapiirakat leivottiin aivan erilaisella menetelmällä kuin tänä päivänä. Täytyy kieltämättä myöntää, että vanhanajan ”piirakka kurpitsa” näyttää todella mehevältä ja upealta kokonaisuudelta.
Vieraasi saattavat yllättyä, kun tarjoilet heidän eteensä kokonaisen kurpitsan, jonka sisältä paljastuu mielenkiintoinen yllätys.
Ainekset:
- Suuri kokonainen kurpitsa
- 8 kananmunaa
- 2 2/5 dl fariinisokeria
- 1 1/4 tl kurpitsamaustetta
- 7 dl maitotiivistettä
Toimi näin:
Leikkaa kurpitsan kanta irti. Kiinnitä huomiota, että ”kansi” pysyy ehjänä, jotta voit laittaa sen lopuksi takaisin paikoilleen.
Leikkaa kurpitsaan kunnon aukko, jotta saat ylimääräiset sisukset kaavittua pois hedelmän sisäpuolelta.
Kaavi seuraavaksi sisälmykset. Laita kurpitsa 200 asteiseen uuniin noin 2 tunnin ajaksi.
Sekoita sillä välin kananmunat, fariinisokeri, kurpitsamauste ja maitotiiviste.
Ota kurpitsa ulos uunista ja poista ylimääräinen neste sen sisäpuolelta.
Kaada seos kurpitsan sisäpuolelle. Paista kurpitsaa 175 asteisessa uunissa noin 1 minuutin ajan.
Kurpitsa on valmis, kun sen pinta on kullanruskea. Anna piirakan vetäytyä ennen tarjoilua.
Lopputulos on äärimmäisen mehukas ja ennen kaikkea herkullinen.
Aion ehdottomasti kokeilla tätä reseptiä — se tuo mukavaa vaihtelua tavallisten piirakoiden rinnalle.
Jaa tämä niksi ystävillesi, jotka pitävät leipomisesta ja piirakoista!
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Nouseeko viemäristäsi ummehtunut haju? Kaada tämä seos viemäriin ja ongelma ratkeaa
- Tutkimustulos: Näin energiajuomat vaikuttavat nuorten alkoholinkäyttöön
- Jääkaapissasi on yksi paikka, jossa kananmunia ei kannata koskaan säilyttää
- Kaiverra vesimelonin hedelmäliha pois: lisää nämä ainekset ja saat herkullisen drinkin
- Juhlat tulossa? Näin kiinnität näyttävät ilmapallokoristeet helposti
- Yhdeksän salaisuutta, joita Subwayn työntekijät eivät kertoisi sinulle
- Jos punaviiniä kaatuu kankaalle, toimi nopeasti – 6 vaihetta, joiden avulla saat tahran pois
- Tulisiko suola lisätä ruoanlaiton alussa vai lopussa? Tässä oikea vastaus
- Tutkimus: Yllättävä tapa, jolla punaviini auttaa ylipainoisia ihmisiä
- Kupliva Raparperi-Mansikkamehu
- Leikkaa 1,5l-pullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: lopputulos on todella nerokas
- Lisää iltaisin kaurahiutaleet ja muut ainekset purkkiin – aamulla saat täydellisen aamiaisen
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: ikäviä seurauksia
- Tästä muumimukista maksetaan vieläkin tuhansia euroja – kannattaa tarkistaa astiakaappi
- 10 ruokaa, joita kannattaa syödä joka päivä – puhdistavat erilaisia myrkkyjä kehostasi
- Muista tämä sääntö, kun harkitset itäneen perunan syömistä
- Nainen osti kaupan valmissalaatin: hän avasi pakkauksen ja hieraisi silmiään
- 3 syytä, miksi perunankuoria ei kannata koskaan heittää roskiin
- Ei jauhoja, sokeria tai edes maitoa – banaanikakku näyttää herkulliselta ja maistuu lähes kaikille
- Tutkimus: näin viinin juominen ennen nukkumaanmenoa saattaa auttaa laihduttamisessa