Poista kaikki nenässäsi olevat mustapäät — tarvitset vain yhden raaka-aineen, joka löytyy jokaisen keittiöstä

Mustapäistä pääsee eroon helposti, kunhan tietää, miten tulee toimia.
Meillä kaikilla on mustapäitä — toisilla enemmän ja toisilla hieman vähemmän. Mustapäät ovat sinänsä vaarattomia, vaikka ne ovatkin toki kosmeettisesti ajateltuna ikävän näköisiä. Onneksi internet on pullollaan niksejä, joiden avulla mustapäistä pääsee eroon.
Kaikki niksit eivät kuitenkaan välttämättä toimi niin hyvin, kuin videoilla luvataan. Toiset niksit vaativat liian suuria ponnisteluja ja kummallisia aineita, joihin on vaikea päästä käsiksi.
Hätä ei ole kuitenkaan tämännäköinen — noudata tätä niksiä ja et joudu maksamaan mitään siitä, että pääset eroon nenässäsi lymyilevistä mustapäistä!
Katso tarvittavat aineet ja ohjeet alapuolelta:
Tarvitset vain:
- Vanulapun
- Kananmunan (valkuaisen)
1. Tarvitset vain kananmunan!

2. Erottele valkuainen erilliseen kulhoon.

3. Pese kasvosi huolellisesti.

4. Kasta vanulappu valkuaiseen ja anna imeytyä kunnolla.

5. Asettele tämän jälkeen valkuaiseen kastettu vanulappu nenäsi päälle. (Kiinnitä huomiota, että se on tarttunut kunnolla kiinni)

6. Odota vähintään 20 minuuttia, kunnes vanulappu on liimautunut kiinni nenääsi. Repäise lappu tämän jälkeen pois nopeasti ja mustapäät ovat historiaa!

7. Pese kasvosi viileällä tai kylmällä vedellä, jotta nenäsi ihohuokoset sulkeutuvat

8. Ennen ja jälkeen kuvasta näkee selvän muutoksen!

Tämä niksi ei vahingoita ihoasi ja se toimii erinomaisesti.
Jaa tämä artikkeli Facebookissa — ystäväsi tulevat varmasti kiittämään sinua!
- Pienet puolukkapiirakat
- Kaada taikinaa Jaffa-keksien päälle – Lopputuloksena ihana kakku
- Iskikö flunssa? Tämä juoma saattaa poistaa oireet jopa parissa päivässä
- Tee litrasta maitoa kilo juustoa vain viiden minuutin vaivannäöllä – Säästät selvää rahaa!
- KUPLIVA VIINIRISTEILY – Yhtä makujen juhlaa Baltic Princessillä
- Säilö keltuaiset suolaan ja sokeriin – katsottuasi tämän tulet tekemään niin heti
- Kaada ämpäriin betonia ja lisää kolme puista tikkua – lopputulos nostaa hymyn huulille
- Tee kotisi syksyiseksi kurpitsoilla – Inspiraatiota kurpitsakoristeluun
- Suolaisenmakea myskikurpitsa-fetapaistos
- Pilko omena sopiviksi suupaloiksi vain neljällä viillolla
- Tässä raaka-aine, joka auttaa ampiaisen pistoon – löytyy jokaisen keittiöstä
- Näin saat loputtomasti mansikoita ostamalla vain yhden rasian kaupasta
- Laita muoviputki tornin keskelle ja lisää multa – lopputulos näyttää upealta
- Vuoraa astian jauhelihalla ja lisää nämä täytteet – tästä tuli koko perheeni suosikkiateria
- Jos sinulla on kesäkurpitsaa ja sipulia, sinun täytyy kokeilla tätä reseptiä
- Osta kaupasta suolattomia maapähkinöitä – näin istutat ne ja kasvatat loputtoman sadon nopeasti
- Tässä on juoma, joka lievittää selkäkipua – tarvitset 2 raaka-ainetta jotka löytyvät jokaisen keittiöstä
- Syö vain muutama pihlajanmarja päivässä – näin kehosi kiittää
- Laita katkaravut pannulle ja lisää nämä ainekset – mieletön annos on valmis 10 minuutissa
- Osta kaupasta karambola, ota muutama siemen talteen ja istuta ne – saat upean kasvin