Kolesteroli on tyydyttymätön, veteen liukenematon kiteinen alkoholi, jota on välttämättömänä ihmisen ja eläinten kaikissa kudoksissa.

Kaikki kudokset ja erityisesti maksa pystyvät tuottamaan kolesterolia ja sitä saa myös ravinnosta, esimerkiksi kananmunista, maksasta ja mädistä.

Kolesteroli on ihmisen terveyden kannalta elintärkeä aine. Kolesterolia tarvitaan muun muassa solukalvon rakentamiseen ja sappiyhdisteiden valmistamiseen.

Ihmiselimiston kaikesta kolesterolista jopa 25% sijaitsee aivoissa. Kolesterolion myös lukuisien hormonien esiaste.

Miksi täysin luonnollinen aine on haitaksi terveydellesi?

Kehon ylimääräinen kolesteroli kertyy verisuonten seinämiin, joka johtaa sydän- ja verisuonitauteihin. Pahimmillaan verisuonten seinämiin kertynyt kolesteroli voi aiheuttaa veritulpan ja hengenvaarallisen aivoinfarktin.

Kolesterolia kertyy elimistöön jo pienestä pitäen, mutta kolesterolipitoisuutta voi kuitenkin pienentää terveellisen ruokavalion avulla.

Japanilaisen tutkimuksen mukaan vihanneksista puristettu tuoremehu ehkäisee tehokkaasti korkeaa kolesterolipitoisuutta.

Tutkimuksessa havaittiin, että korkean kolesterolipitoisuuden omaavien ihmisten kolesterolin määrä oli pienentynyt, kun he nauttivat vihanneksista puristettua tuoremehua. Ihme ei tapahtunut kuitenkaan yhdessä yössä, sillä tutkimukseen osallistuneet henkilöt joivat tuorepuristettua mehua kaksi lasillista päivässä, 90 päivän ajan.

Tässä vaiheessa täytyy muistuttaa, että vihannekset sisältävät myös muita elintärkeitä aineita, kuten vitamiineja, hivenaineita, kuituja ja antioksidantteja – kaiken lisäksi kotona puristetut mehut ovat edullisia ja hyvän makuisia.

Voit katsoa aiheeseen liittyvän videon alapuolelta!

Sydän- ja verisuonitaudit ovat suomalaisten kansantauteja, joten niiden ehkäiseminen on monin tavoin tärkeää.

Jaa tieto ystävillesi, jotta he voivat ehkäistä korkeita kolesteroliarvoja tällä helpolla niksillä!

Lähde: fitlifetv