Näin iltaisin nautittu viinilasillinen vaikuttaa hyvinvointiin – 5 yllättävää asiaa

Esimerkiksi viinin juominen ennen nukkumaanmenoa kannattaa.
Tutkimuksen mukaan viinin juominen – jopa kuuteen annokseen asti viikossa – ei lisää todennäköisyyttäsi saada sydänkohtausta tai aivohalvausta.
Harvardin tutkijan Elizabeth Mostofsky:n mukaan säännöllinen viinin juominen pienissä erissä on pitkällä aikavälillä jopa hyödyllistä. Se lisää veressä hyvien kolesterolien määrää, mikä vähentää veritulppia. Eli kun juot, juo kohtuudella.
Myös Washington Staten yliopiston tutkimuksen tulokset ovat samalla linjalla. Tutkimuksen mukaan erityisesti punaviinin resveratrolit voivat muuttaa läskiä kaloreita kuluttavaksi ”ruskeaksi” rasvaksi.
Tässä tuloksia viinin terveellisyydestä:
Viini voi muun muassa…
1. Estää painonnousua
Washington State yliopiston vuoden 2012 tutkimuksen mukaan viinin on mahdollista estää prosesseja, jotka johtavat solujen kasvuun. Myös vuoden 2014 tutkimus Hohenheimin yliopistossa Saksassa löysi, että ihmiset laihtuvat helpommin, kun he juovat valkoviiniä.
2. Ehkäistä syöpää
Tutkijoiden mukaan viinin resveratrolit voivat auttaa torjumaan pään ja niskan alueiden syöpää. Viinin ainesosat voivat tuhota vioittuneita soluja, jotka voisivat muuten johtaa tiettyihin syöpiin.
3. Estää petipunkkien puremia (kyllä!)
Jos kärsit petipunkkiongelmasta, punaviinin juominen iltaisin ennen sänkyyn sujahtamista voi olla oikea ratkaisu. Nebraska-Lincolnin yliopiston tutkijat ovat löytäneet tutkimustuloksen, jonka mukaisesti petipunkit pitävät verestä, joka ei ole alkoholipitoista.
4. Ehkäistä muistinmenetyksiä
Texas A&M Health Science Center Collegeof Medicine:n mukaan viinin resveratrolit auttavat ehkäisemään muistinmenetyksiä. Tutkimus suoritettiin rotilla. Kun niille oli juotettu kahden vuoden ajan viiniä, ne alkoivat muun muassa oppimaan ja muistamaan paremmin.
5. Auttaa sinua elämään pidempään
Tutkijoiden mukaan viinin resveratrolit tukahduttavat molekyylejä, jotka voisivat aiheuttaa tulehduksia. Ne myös vähentävät erilaisia ainesosia veressä, jotka voisivat sekoittaa insuliinin tuotannon. Näin voimme elää pidempään ja terveemmin. Buffalon yliopiston tutkijoiden mukaan resveratrolit myös vähentävät kakkostyypin diabeteksen kehittymistä sekä aivohalvauksia.
Kannattaa siis juoda viiniä joka ilta, mutta maltillisesti! Kippis!
Lähde: Huffington Post
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Mansikkamehu mansikan kannoista – hävikistä herkuksi
- Jos saat vatsakramppeja nauramisesta, teet jotain oikein
- 4 vinkkiä parempaan uneen allergiakauden aikana
- Näin estät aterimien ruostumisen yllättävän helposti
- Helppo ja herkullinen mangopannacotta mangon ystäville – valmistuu suoraan laseihin
- Kauhukeittiön Punaviinikastike – Herkullinen Pihvikastike Lihalle
- Kauhukeittiön The Kastike – Herkullinen Pippurikastike Pihville ja Lihalle
- Savustettu Kassler – Mureaa Possua Savustettuna
- Brisket – Savustettu Naudan Rinta Texas-tyyliin
- Jack Daniels Ribsit – Hitaasti Grillaamalla Täydelliset Kylkiluut
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä