Mies joi pelkkää olutta 46 päivän ajan – tällaisia muutoksia hänen kehossaan tapahtui

1600-luvulla osa eurooppalaisista luostarimunkeista joi pelkkää olutta, eikä syönyt kiinteää ruokaa.
Niinpä Yhdysvaltain osavaltiosta, Ohiosta kotoisin oleva mies päätti juoda pelkkää olutta 46 päivän ajan, pääsiäiseen asti.
En ole aikaisemmin kuullut olutdieetistä, mutta mies kertoo että hän onnistui pudottamaan 15 kiloa uuden ruokavalionsa avulla, joka sisälsi pelkkää olutta ja vitamiinivalmisteita.
”Toinen ja kolmas päivä olivat melko rankkeja. Halusin mennä Taco Belliin muutaman kaljan jälkeen”, Dell Hall kertoi Cincinnati Enquirer uutisille ja jatkaa:
”Viimeisten päivien aikana en tuntenut lainkaan nälkää. Toivottavasti tämä oli hyvä merkki.”
Munkkien nauttima olut oli toki erilaista kuin tänä päivänä kaupassa myynnissä olevat oluet. Munkit kutsuivat juomaansa ”nestemäiseksi leiväksi”, sillä se sisälsi todella paljon hiilihydraatteja. Hall kuitenkin joi kaikkia oluita, joita hänen teki mieli.
Dell joi ensimmäisen oluensa aamupäivällä ja muutaman oluen työpäivän jälkeen. Hän joi myös kahvia mustana, makeuttamatonta teetä ja kuplavettä, jotta hän ei kyllästyisi olueeseen.
Dell Hall väittää ettei dieetin tavoitteena ollut pudottaa painoa, mutta mielenkiinnon vuoksi hän punnitsi itsensä ennen dieettiä ja sen jälkeen. Dell pudotti dieettinsä aikana 15 kiloa ja kertoo aloittavansa kiinteän ruoan syömisen varovaisesti.
”Ruoansulatukseni on ikään kuin horrostilassa”, hän kertoo Insider -sivustolle ja jatkaa:
”Minun täytyy esitellä kiinteä ruoka hitaasti vatsalleni.”
Hall kertoo että dieetin seurauksena hänen hajuaistinsa on parantunut merkittävästi.
”Haistan chilin ilmasta. Se tuoksuu herkulliselta”, Hall kertoo.
Voisitko kokeilla olutdieettiä? Jaa uutinen, jos saatat harkita asiaa. :)
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kahvikakku (sekoitettava taikina), mihin voi käyttää kaikenlaisia hilloja/marmeladeja
- Näin peset lippikset tiskikoneessa putipuhtaiksi!
- Näin opetat lapsesi nielaisemaan pillerin helposti – Katso loistava kikka videolta!
- Näin valmistat ravintolatason kana-annoksen 15 minuutissa – tätä täytyy kokeilla
- Kääri Fazerina-suklaata lehtitaikinaan – Tätä herkkua et halua missata!
- Lisää kananmunien keittoveteen 1 tl leivinjauhetta – syy on todella simppeli
- Hyvin omenainen omenakakku
- Puolukka-leipäjuustopiirakka
- Hui! Et enää koskaan syö nallekarkkeja, kun näet miten ne on valmistetaan
- Suihkuta patjasi päälle viinaa — tässä niksi, joka jokaisen tulisi tietää
- Tässä raaka-aine, joka auttaa ampiaisen pistoon – löytyy jokaisen keittiöstä
- Näin saat loputtomasti mansikoita ostamalla vain yhden rasian kaupasta
- Laita muoviputki tornin keskelle ja lisää multa – lopputulos näyttää upealta
- Vuoraa astian jauhelihalla ja lisää nämä täytteet – tästä tuli koko perheeni suosikkiateria
- Jos sinulla on kesäkurpitsaa ja sipulia, sinun täytyy kokeilla tätä reseptiä
- Osta kaupasta suolattomia maapähkinöitä – näin istutat ne ja kasvatat loputtoman sadon nopeasti
- Tässä on juoma, joka lievittää selkäkipua – tarvitset 2 raaka-ainetta jotka löytyvät jokaisen keittiöstä
- Syö vain muutama pihlajanmarja päivässä – näin kehosi kiittää
- Laita katkaravut pannulle ja lisää nämä ainekset – mieletön annos on valmis 10 minuutissa
- Osta kaupasta karambola, ota muutama siemen talteen ja istuta ne – saat upean kasvin