Nokkosia tulisi syödä enemmän, sillä kyseessä on todellinen terveyspommi.

Omalta takapihalta saattaa löytää arkipäiväisen aarteen, jonka nimi on nokkonen. Tämä monikäyttöinen kasvi sisältää runsaasti vitamiineja ja on monen mielestä luonnonvaraisista ruokakasveistamme tärkein.

Nokkosten terveyshyödyt.

Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna. Se sisältää myös C-vitamiinia jopa viisi kertaa enemmän kuin appelsiini. Nokkosessa on rautaa seitsemän kertaa enemmän kuin pinaatissa, sekä huimasti enemmän kaliumia kuin esimerkiksi maidossa.  Nokkonen vastaa kalorimäärältään perunaa.

Nokkonen puhdistaa kehoasi poistamalla siitä raskasmetalleja sekä lisäämällä virtsaneritystä. Nokkonen ehkäisee anemiaa ja laskee verensokeria sekä verenpainetta. 

Nokkonen
Kuva: Wikipedia

Nokkosista saa erittäin herkullista keittoa.

Nokkosista saa uskomattomaan hyvää keittoa, joka monen mielestä päihittää perinteisen pinaattikeiton. Moni valmistaa myös nokkoslettuja. Nokkosten lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Lehtiä voi kuitenkin syödä ympäri vuoden, mikäli tuoreet lehdet kerää aina pois latvasta. Nokkospuskaa kannattaa silloin tällöin aina leikata, jolloin leikatuista kohdista kasvaa uusia ja tuoreita lehtiä.

Puhtailla alueilla nokkosten lehtiä ei tarvitse keittää tai ryöpätä.

Nokkosten muut hyödyt.

Nokkosesta on ennen vanhaan valmistettu paperia ja kangasta. Nokkosesta voi myös valmistaa tuholaiskarkoitetta, joka häätää pois lehtikirvat.

Lähteet: Luontoon.fi / Wikipedia