Laskiaispullan idea toimi loistavasti myös suolaisena – ”aivan laittoman hyviä”
Makean version jälkeen teki mieli kokeilla jotain täysin toisenlaista. Idea on sama kuin laskiaispullissa, mutta toteutus kääntyy suolaiseen suuntaan. Nämä eivät varsinaisesti ole laskiaispullia, vaan enemmänkin niiden inspiroimia briossisämpylöitä täytettynä suolaisilla ja täyteläisillä lisukkeilla. Resepti on alun perin jaettu Salla Jokisen TikTokissa.
Suolaiset ”laskiaispullat”
Ainesosat
Noin 10 sämpylää
Briossisämpylät
- 3 dl vettä
- 25 g tuorehiivaa
- 2 rkl sokeria
- 1 tl suolaa
- 8,5 dl vehnäjauhoja
- 1 dl soijajogurttia
- 1/2 dl rypsiöljyä
Lisäksi
- kauramaitoa voiteluun
- seesaminsiemeniä
Paahdetut kikherneet
- 230 g käyttövalmiita kikherneitä
- loraus öljyä
- 1 tl paprikajauhetta
- 1 tl juustokuminaa
- suolaa
Chèvre-vaahto
- 2 purkkia chèvre-levitettä
- 1 dl paksua jogurttia
- puolikkaan sitruunan mehu
- ripaus suolaa
Lisäksi
- rapeaa valkosipulia chili–seesamiöljyssä
Ohje
Vaihe 1. Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva ja sokeri. Lisää joukkoon suola, soijajogurtti, rypsiöljy ja vehnäjauhot. Vaivaa taikinaa huolellisesti vähintään 5 minuuttia.
Vaihe 2. Peitä taikina liinalla ja anna kohota noin 40 minuuttia. Jaa taikina 10 osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Nosta leivinpaperille pellille ja anna kohota vielä noin 30 minuuttia.
Vaihe 3. Voitele sämpylät kauramaidolla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes sämpylät ovat kullanruskeita. Anna jäähtyä.
Vaihe 4. Valmista paahdetut kikherneet sekoittamalla kikherneet öljyyn ja mausteisiin. Paahda airfryerissa 180 asteessa tai uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat rapeita.
Vaihe 5. Sekoita chèvre, jogurtti, sitruunamehu ja suola tasaiseksi vaahdoksi. Tarkista maku.
Vaihe 6. Halkaise sämpylät. Täytä ne chèvre-vaahdolla, paahdetuilla kikherneillä ja viimeistele rapealla valkosipulilla chili–seesamiöljyssä.
Resepti: TikTok/sallajokin
Lue myös:
- Luonnollinen lääke flunssaa vastaan: tarvitset vain 3 ainesosaa!
- Yhdistä kolme klassista ruokaa – lopputulos voittaa jopa mummon lihapullat
- Säästä muutama kiivin siemen ja katso kuinka upean kasvin saat parin kuukauden aikana
- Pinnalta rapea ja sisältä ihanan mehevä kesäkurpitsalasagne
- Tiedätkö, mitä kanasta paistaessa tihkuva valkoinen aine oikeasti on?
- Kasvata pitaijan siemenistä kiehtova mehikasvi – kaiken lisäksi se on helppohoitoinen
- Kuutioi perunat vuokaan ja kasaa päälle kunnon herkkukerros – tätä arkiruokaa kannattaa kokeilla
- Tätä herkkua katsellessa itsehillintä joutuu koetukselle – yksi pala tuskin riittää
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Muistatko nämä 80-luvun ruoat? Nämä lapsuuden klassikot ovat jo lähes unohtuneet
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin