Laita kilo sipulia pannulle ja hauduta 10-12 tunnin ajan: lopputuloksena syntyy maailman paras keitto
Ranskalainen sipulikeitto maistuu mielettömän herkulliselta, kun se valmistetaan niin sanotun ”pitkän kaavan kautta.”
Sipulikeiton valmistaminen on todella helppoa – se vaatii vain oman aikansa.
Klassikosta on olemassa todella monia versioita, mutta tärkeimmät raaka-aineet ovat leipä, liemi ja sipuli.
Tämä resepti on kerännyt poikkeuksellisen paljon kehuja ja huomiota. Tämän vuoksi se kiinnitti myös minun huomioni…
Tässä ainekset 4-6 annokseen:
- 1,3 kg keltasipulia, kuorittuna ja siivutettuna
- 2 rkl suolatonta voita
- 2 rkl ruokaöljyä
- 2,5 tl kosher-suolaa
- 0,5 tl vastajauhettua mustapippuria
- 2 tuoretta timjaminvartta
- 0,4 dl balsamiviinietikkaa
- 12 dl lihalientä
- 0,5 dl brandya, valinnainen
- Paahdettua paahtoleipää tai patonkia
- 3 dl gruyère-juustoa
Aloita hauduttamalla sipuleita voin, ruokaöljyn, suolan ja pippurin kanssa valurautapadassa noin 10-12 tunnin ajan. Videolla käytetään muutamia eri raaka-aineita, mutta yllä mainitut ainekset luovat mielestämme parhaan lopputuloksen.
Ps. Muista lisätä sipulikeiton päälle juustoa ja paahtaa annoksia hetken aikaa uunissa.
Voit seurata ohjeita tältä videolta, mutta älä kiinnitä huomiota raaka-aineisiin.
Aiotko kokeilla sipulikeiton valmistamista? Vai tiedätkö jo ”parhaan” reseptin?
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Aseta maalarinteippi maljakon päälle – noudattamalla tätä niksiä saat upeita kukkakimppuja
- Näin kuivatat pestyt lenkkarit kätevästi – Tarvitset vain pari muovipussia
- Parhaat mokkapalat syntyvät tällä reseptillä
- Ei jauhoja, sokeria tai edes maitoa – banaanikakku näyttää herkulliselta ja maistuu lähes kaikille
- Leikkaa hedelmät siivuiksi ja laita ne vain uuniin: tätä parempaa välipalaa et saa kaupasta
- Tutkimuksen mukaan tämä dieetti alentaa Alzheimerin taudin riskiä jopa 50%
- 6 tärkeää merkkiä, jotka kertovat, että treenaat liikaa
- Tarjoilijat paljastavat: nämä ovat 10 ärsyttävintä asiaa, mitä asiakkaat tekevät
- Ihana Äitienpäiväkakku
- Tämä 3 raaka-ainetta sisältävä pesuaine puhdistaa likaisimmankin kylpyammeen ja lavuaarin
- Leikkaa 1,5l-pullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: lopputulos on todella nerokas
- Lisää iltaisin kaurahiutaleet ja muut ainekset purkkiin – aamulla saat täydellisen aamiaisen
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: ikäviä seurauksia
- Tästä muumimukista maksetaan vieläkin tuhansia euroja – kannattaa tarkistaa astiakaappi
- 10 ruokaa, joita kannattaa syödä joka päivä – puhdistavat erilaisia myrkkyjä kehostasi
- Muista tämä sääntö, kun harkitset itäneen perunan syömistä
- Nainen osti kaupan valmissalaatin: hän avasi pakkauksen ja hieraisi silmiään
- 3 syytä, miksi perunankuoria ei kannata koskaan heittää roskiin
- Tutkimus: näin viinin juominen ennen nukkumaanmenoa saattaa auttaa laihduttamisessa
- Kaada ruokasoodaa sängylle: moni laiminlyö täysin tämän siivouksen osa-alueen