Kokeile juoda kuukauden ajan pelkkää vettä – monipuolisia terveyshyötyjä ilmaiseksi!

Kokeile juoda pelkkää vettä kuukauden ajan.
Olemme todella etuoikeutettuja, kun hanoistamme valuu puhdasta juomavettä. Tätä ”itsestäänselvyyttä” tulee harvemmin arvostettua tarpeeksi, kaiken lisäksi tavallisen veden juominen on hyväksi terveydellesi!
Veden juominen auttaa muun muassa laihtumaan ja pitämään lukuisat sairaudet loitolla. Myös mielesi pysyy terävänä, kun aivosi saavat tarpeeksi vettä.
Tähän uutiseen on koottu 8 tapaa, joilla kehosi hyötyy, kun nautit kuukauden ajan pelkkää vettä.
Ps. tämä siis tarkoittaa, että saat syödä ruokaa, mutta juomana käytät ainoastaan vettä. :)
1. Aineenvaihdunta tehostuu
Aamuisin on hyvä juoda vettä, sillä kehosi menettää nesteitä yön aikana.
Aineenvaihduntasi tehostuu jopa 30%, kun juot tyhjään vatsaan lasillisen kylmää vettä. Tehostunut aineenvaihdunta auttaa polttamaan noin 25 kaloria enemmän, saksalaisessa tutkimuksessa todetaan.
2. Elät keskimäärin pidempään
Vesi voi auttaa sinua elämään pidempään, Lundin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa todetaan.
Vesi ehkäisee sydän- ja verisuonitautien riskiä sekä samalla 2-tyypin diabetesta
3. Aivojesi toiminta tehostuu
Aivot ovat ihmisen tärkein elin ja ne tekevät töitä kellon ympäri. Aivot koostuvat pääosin vedestä, jonka vuoksi vedensaanti on tärkeää.
Vesi auttaa sinua keskittymään ja jaksamaan paremmin.
Monien tutkimusten mukaan veden on todettu vaikuttavan mielentilaan, muistiin ja aivojen hyvinvointiin.
4. Ehkäisee ummetusta
Ummetus on yleinen vaiva, josta lähes jokainen ihminen kärsii jossakin vaiheessa elämää.
Vesi ehkäisee ummetusta ja auttaa suolistoasi toimimaan paremmin. Erityisesti hiilihapollinen vesi auttaa suolistoasi toimimaan moitteettomasti.
5. Ehkäisee munuaiskiviä
Ongelmia munuaiskivien kanssa? Vesi saattaa auttaa sinua.
Veden on todettu ehkäisevän munuaiskivien muodostumista sellaisten ihmisten keskuudessa, joilla on aiemmin ollut munuaiskiviä.
6. Auttaa painonpudotuksessa
Pudotat helpommin painoa, kun juot vettä.
Vesi pitää kylläisyyden tunteen pidempään ja tehostaa aineenvaihduntaa.
Laihtuminen on huomattavasti helpompaa, kun käytät janojuomana pelkkää vettä!
7. Pysyt energisenä
Nestevajaus voi aiheuttaa väsymystä, keskittymisvaikeuksia ja ärtyneisyyttä.
Erityisesti ennen urheilusuoritusta, sen aikana ja jälkeen on tärkeä muistaa nauttia reilusti vettä.
8. Säästät huomattavan summan rahaa
Säästät kuukaudessa kymmeniä tai jopa satoja euroja, kun juot pelkkää vettä.
Virvoitusjuomat, mehut ja muut juomat ovat yllättävän kalliita, kun niitä nauttii päivittäin.
Vesi on ilmaista ja kaiken lisäksi terveellistä, joten miksi et nauttisi sitä?
Vesi on asia, jota varsinkin suomalaisten tulisi arvostaa enemmän. Maailmassa ei ole kuin muutama maa, jossa vettä voi juoda suoraan hanasta.
Jaa tieto Facebookissa!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä on lista, jota moni on kaivannut: maailman 10 terveellisintä ruokaa
- Siivousammattilainen varoittaa: Älä käytä tätä välinettä WC-pöntön pesuun – vaihtoehto on tosin vieläkin ällöttävämpi
- Maisemakahvilan raparperipiirakka
- Tämä terveellinen suklaamousse tehdään avokadosta – ja maistuu taivaalliselta!
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Oletko jo testannut nokkossipsejä? Tämä herkku koukuttaa ihan huomaamatta!
- Kun yksi on poissa, on koko maailma autio 🐾
- Laita sitruuna mikroon muutamaksi minuutiksi – lopputulos yllättää
- Sangria ei ole vain punaviinin ystäville – kokeile valkoista versiota!
- Paahdetut tomaatit ja vaahdotettu feta – tämä kombo vie kielen mennessään
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää