Kauppias myi miehelle ruosteinen veitsen reilulla kahdella eurolla – katso kuinka mieletön siitä tuli

Toisen aarre on toisen roska — eikö niin?
Arvokkaat esineet eivät välttämättä ole tuliterässä kunnossa. Ne muistuttavat hieman hiomattomia timantteja, joiden arvo astuu esiin vasta silloin, kun kokonaisuus on valmis.
JunsKitchen on todella suosittu Youtube-kanava, johon ladataan ruoanlaitto- ja keittiöaiheisia videoita.
Mies oli hetki sitten ostanut ruosteisen veitsen 3 dollarilla. Myyjä oli kuvitellut olevansa ovela, sillä veitsellä ei ollut hänen omasta mielestään minkäänlaista arvoa — tällä kertaa ”huijari” oli kuitenkin totaalisen väärässä.
Jun päätti kunnostaa veitsen ja alta paljastui lähes kirjaimellisesti — hiomaton timantti! Japanilaiset keittiöveitset ovat usein todella arvokkaita, sillä ne ovat käsin valmistettuja ja äärimmäisen teräviä. Niiden hinnat voivat liikkua sadoissa tai jopa tuhansissa euroissa, riippuen esimerkiksi valmistajasta.
Alla kuva veitsestä, ennen kuin Jun alkoi kunnostaa sitä:

Tässä on lopputulos…

Voisin veikata, että myyjää kaduttaa, kun hän näkee tämän videon…
Jaa artikkeli ystävällesi, joka pitää ruoanlaitosta ja erityisesti terävistä veitsistä!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä ovat 10 parasta kasvista, jos haluat pudottaa painoa
- Pidä kuukauden mittainen tauko suklaasta – näin se vaikuttaa kehoosi ja mieleesi
- Mansikkamehu mansikan kannoista – hävikistä herkuksi
- Jos saat vatsakramppeja nauramisesta, teet jotain oikein
- 4 vinkkiä parempaan uneen allergiakauden aikana
- Näin estät aterimien ruostumisen yllättävän helposti
- Helppo ja herkullinen mangopannacotta mangon ystäville – valmistuu suoraan laseihin
- Brisket – Savustettu Naudan Rinta Texas-tyyliin
- Jack Daniels Ribsit – Hitaasti Grillaamalla Täydelliset Kylkiluut
- Kauhukeittiön The Kastike – Herkullinen Pippurikastike Pihville ja Lihalle
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä