Japanilaiset pannukakut keräävät suosiota maailmalla – ihanan näköisiä

En tunne juurikaan ihmisiä, jotka eivät pitäisi pannukakuista tai letuista.
Pannukakkuja voi syödä vaikkapa hillon, sokerin tai kermavaahdon kanssa. Parasta pannukakuissa on se, että valmistaminen on makuun verrattuna suorastaan naurettavan helppoa.
Tiesin jo aikaisemmin että esimerkiksi Yhdysvalloissa valmistetaan todella paksuja pannukakkuja. Mutta yllätyin nähdessäni japanilaisten version tästä klassisesta herkusta.
Japanilainen ruokakulttuuri on kiehtova maailma, jossa raaka-aineita kohdellaan ja käsitellään kunnioituksella. Tämän vuoksi Japanissa onkin suuri määrä Michelin-ravintoloita.
Japanilaisia pannukakkuja on melko helppo valmistaa ja siksi oheista reseptiä onkin katsottu yli miljoona kertaa YouTubessa!
Tarvitset:
• 1,75 dl + 1 msk vehnäjauhoja
• ¼ tl ruokasoodaa
• ½ tl leivinjauhetta
• Ripaus suolaa
• 1 keltuainen + 3 valkuaista
• 2 rkl sulatettua voita
• 1 dl + 4 rkl piimää
• 2 ½ rkl sokeria
• ¼ sitruunan kuoret
• 1 tl vaniljasokeria
• ½ tl sitruunamehua
Löydät valmistusohjeet oheiselta videolta! :)
Eivätkö japanilaiset pannukakut vaikuta herkullisilta?!
Jaa resepti Facebookissa, jos aiot kokeilla tätä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä ovat 10 parasta kasvista, jos haluat pudottaa painoa
- Pidä kuukauden mittainen tauko suklaasta – näin se vaikuttaa kehoosi ja mieleesi
- Mansikkamehu mansikan kannoista – hävikistä herkuksi
- Jos saat vatsakramppeja nauramisesta, teet jotain oikein
- 4 vinkkiä parempaan uneen allergiakauden aikana
- Näin estät aterimien ruostumisen yllättävän helposti
- Helppo ja herkullinen mangopannacotta mangon ystäville – valmistuu suoraan laseihin
- Brisket – Savustettu Naudan Rinta Texas-tyyliin
- Jack Daniels Ribsit – Hitaasti Grillaamalla Täydelliset Kylkiluut
- Kauhukeittiön The Kastike – Herkullinen Pippurikastike Pihville ja Lihalle
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä