IS: Syötkö kynsiäsi? Se saattaa paljastaa persoonallisuudestasi yllättävän seikan

Ilta-Sanomat uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan kynsien pureskelu, ihon nyppiminen ja hiusten räplääminen eivät olekaan aivan sattumanvaraisia tapoja. Tutkijoiden mukaan kyseiset tavat kertovat nimittäin perfektionismista.
Journal of Behavior Therapy and Experimental Psychiatry -lehdessä julkaistuun tutkimukseen osallistui 48 koehenkilöä, joista noin puolet omasivat taipumuksen pureskella kynsiään. Ensin koehenkilöiltä kysyttiin miten heillä on tapana reagoida turhautumisen ja tylsistymisen kaltaisiin tunnetiloihin. Tämän jälkeen koehenkilöille annettiin erilaisia tehtäviä, joiden suorittamisen aikana heitä mm. estettiin toteuttamasta annettuja tehtäviä ja heidän annettiin tylsistyä. Kynnenpurijoiksi itsensä luokittelevat koehenkilöt kokivat voimakasta tarvetta purra kynsiään kokeen aikana silloin kun tehtävän suorittamista hankaloitettiin tai tehtävän aikana koitti tylsä hetki.
Onko sinulla taipumusta pureskella kynsiäsi tylsistyneenä tai turhautuneena? Oletko mielestäsi perfektionisti? Klikkaa vastauksesi alta niin näet miten yleistä kynsien pureskelu on herkkusuiden joukossa!
[playbuzz-item url=”https://www.playbuzz.com/henriisometsa10/onko-sinulla-tapana-pureskella-kynsi-si-kun-tylsistyt-tai-turhaudut”]
Katso myös:
Lisää terveysartikkeleita
Kuva: Maxwell GS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä ovat 10 parasta kasvista, jos haluat pudottaa painoa
- Pidä kuukauden mittainen tauko suklaasta – näin se vaikuttaa kehoosi ja mieleesi
- Mansikkamehu mansikan kannoista – hävikistä herkuksi
- Jos saat vatsakramppeja nauramisesta, teet jotain oikein
- 4 vinkkiä parempaan uneen allergiakauden aikana
- Näin estät aterimien ruostumisen yllättävän helposti
- Helppo ja herkullinen mangopannacotta mangon ystäville – valmistuu suoraan laseihin
- Brisket – Savustettu Naudan Rinta Texas-tyyliin
- Jack Daniels Ribsit – Hitaasti Grillaamalla Täydelliset Kylkiluut
- Kauhukeittiön The Kastike – Herkullinen Pippurikastike Pihville ja Lihalle
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä