Harvardin yliopistossa julkaistu tutkimus on saanut monien tavallisten tallaajien ja ravintotieteilijöidenkin kulmakarvat koholle.

Tutkimustulosten mukaan hedelmät ja marjat ovat laihduttajalle selvästi parempi valinta kuin vihannekset. Miten näin erikoiseen johtopäätökseen on tultu?

Tutkimuksessa seurattiin 130 000 yhdysvaltalaista aikuista 24 vuoden ajan. Tutkimuksen koehenkilöiden painon kehitystä tarkasteltaessa havaittiin varsin erikoisia yhteyksiä: Nopeasti verensokeritasoja nostavat hedelmät näyttivät olevan yhteydessä suurempaan painonpudotukseen kuin hitaammin verensokeriin vaikuttavat hedelmät. Paljon hedelmiä ja marjoja syövät koehenkilöt näyttivät myös laihtuvan nopeammin kuin he jotka söivät pääasiassa kasviksia.

Suomalainen professori tyrmää johtopäätökset

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm pitää tutkimustulosten tulkintoja erikoisina: hänen mukaansa tutkimustulokset eivät kerro niinkään siitä mitä kannattaa syödä ja mitä ei kannata syödä, vaan siitä millaiset ihmiset mitäkin ihmiset syövät. Tällä Fogelholm tarkoittaa, että esimerkiksi paljon sipulia syövät ihmiset syövät todennäköisesti sipulinsa usein osana runsasrasvaisia liharuokia, minkä vuoksi sipulin runsas esiintyminen ruokavaliossa ei kerro juuri mitään itse sipulin kyvystä auttaa painonhallinnassa.

”Painonhallintaan vaikuttavat niin monet muutkin asiat, jotka jäävät tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Vihanneksia ja hedelmiä kannattaa syödä paljon ja monipuolisesti” Fogelholm toteaa.

On kuitenkin yksi asia missä suomalaisprofessori on yhtä mieltä Harvardin tutkijoiden kanssa: vähäkuituisten ja tärkkelyspainotteisten vihannesten – kuten perunan ja maissin – käyttöä tulisi rajoittaa, ja syödä ennemmin esimerkiksi täysjyvätuotteita ja palkokasveja.

 

laihdutusnappi

 

Lähde: Helsingin Sanomat / alkuperäistutkimus