3 syytä miksi meidän kaikkien tulisi syödä hyönteisiä
Ennusteiden mukaan meitä ihmisiä on tämän vuosisadan loppuun mennessä 11 miljardia.
Jo nykyisen seitsemän miljardin ihmisen ruokkimisessa on rasitetta maapallon luonnonvaroille kerrakseen. Koska monissa maissa kulutetaan luonnonvaroja jo nyt reilusti maapallon kantokykyä enemmän, on syytä tehdä jotain. Yksi merkittävimmistä kasvihuonekaasujen päästäjistä on lihantuotanto. Länsimaissa naudanliha on yksi tavallisimmista elintarvikkeista, ja nyt sen makuun ovat pääsemässä myös kehittyvien maiden miljardiväestöt. On selvää, että maapallon luonnonvarat eivät riitä tarjoamaan kaikille asukkaille länsimaista ruokavaliota. Hyönteisten syömisen lisääminen on ilmeinen ratkaisu ongelmaan. Tässä kolme syytä miksi jokaisen tulisi ottaa hyönteisiä lautaselleen.1. Hyönteiset ovat terveellisempää kuin liha
Syömäkelpoisia hyönteisiä on olemassa tuhansia eri lajeja. Monissa niistä on runsaasti proteiinia, kuitua, kalsiumia, kuitua ja muita tärkeitä ravintoaineita. Heinäsirkka-annoksessa on karkeasti arvioiden yhtä paljon proteiinia kuin vastaavassa annoksessa naudanlihapihviä. Heinäsirkka-annoksessa on kuitenkin paljon vähemmän rasvaa ja kaloreita kuin vastaavan kokoisessa pihvissä.2. Hyönteisten kasvattaminen on halpaa tai jopa ilmaista
Hyönteisten kasvattaminen ei vaadi valtavia investointeja, joten se voisi tuoda työtä maailman köyhimpiin kolkkiin.3. Hyönteisten kasvatus on paljon ekologisempaa kuin karjankasvatus
Lähes viideosa kaikista maailman kasvihuonepäästöistä johtuu karjankasvatuksesta. Hyönteisten kasvatuksesta aiheutuu merkittävästi vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä. Myös viljelysmaan ja veden tarve on oleellisesti pienempi. Miksi länsimaissa ei kuitenkaan syödä hyönteisiä? Tämä voi johtua yksinkertaisesti siitä, että liian monet pitävät ajatusta ötököiden syömisestä inhottavana. Yksi ratkaisu ongelmaan voisi olla se, että hyönteisistä jauhettaisiin proteiiniajauhoa, jota voitaisiin lisätä tutumpiin kasvisruokiin.Katso video yllä
Oletko sinä syönyt hyönteisiä? Mitä olet asiasta mieltä? Kommentoi!Katso myös:
Lähde: The Economist
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tee suolainen herkku voitaikinasta – Kinkku-juustotaskut
- Raikas ja suklainen After Eight-juustokakku – Minttusuklaan ystävän unelma
- Pöpöt kaatavat nyt monet peteihinsä – 10 vinkkiä, joiden avulla paranet jouluksi
- 7 vaivaa, joihin voit saada apua pelkällä suolalla
- Hitaasti hyvä: perinteinen imelletty perunalaatikko vaihe vaiheelta
- Maailman paras saaristolaisleipä – juuri niin hyvää kuin nimi lupaa
- Superhelppo tapa paistaa piparit – pelastus kiireiselle leipojalle
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Lisäsin tämän itse tehdyn seoksen löylyveteen – joulusauna ei ole enää sama ilman
- Näin leivinpaperi tottelee – tee tämä ennen kuin laitat sen vuokaan
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa