Tuore tutkimus: jokaisen alkoholia käyttävän vanhemman kannattaisi lukea tämä

Kolme kymmenestä vanhemmasta kertoo olleensa humalassa lastensa edessä – tutkimuksen mukaan tämä saattaa vahingoittaa perheenjäsenten välisiä siteitä ja tehdä lapsista ahdistuneita.
Jopa vanhempien kohtuullinen alkoholin käyttö voi saada lapset tuntemaan häpeää, huolta ja nukkumaanmenoaika voi viivästyä, the Institute of Alcohol Studies kirjoittaa. Tutkimuksen mukaan puolet vanhemmista on ollut tai on usein pienessä humalassa tai hiprakassa lastensa edessä.
Kuinka sinä suhtaudut alkoholinkulutukseen lastesi edessä?
Tämä on ensimmäinen todiste siitä, että vanhempien alhainen alkoholin kulutus – max 14 annosta viikossa – voi vahingoittaa lapsia. Lapset eivät näe hiprakassa tai humalassa olevaa vanhempaa positiivisena esikuvana, tutkimuksessa todetaan.
Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että vanhempien tulisi tarkkaan harkita alkoholin käyttöä lastensa edessä.
”On huolestuttavaa, että suuri osa vanhemmista kertoo olleensa hiprakassa tai humalassa lastensa edessä. Kaikki vanhemmat haluavat lapsilleen vain parasta, tämä tutkimus on kuitenkin paljastanut heidän tietämättömyytensä”, Institute of Alcohol Studiesin johtaja, Katherine Brown kirjoittaa.
”Lasillisen viiniä illassa nauttivat vanhemmat ansaitsevat tietää, kuinka tämä vaikuttaa lapsiin ja kuinka negatiivisen vaikutuksen voi minimoida.”
Tutkimuksen mukaan 29% vanhemmista oli sitä mieltä, että vanhemmat voivat olla humalassa lastensa edessä, kunhan tätä ei tapahdu liian usein.
Muita havaintoja:
- 15% lapsista on pyytänyt vanhempia juomaan vähemmän.
- 16% vanhemmista on tuntenut häpeää alkoholin käytön vuoksi.
- 12% lapsista kertoo saavansa vähemmän huomiota vanhemman alkoholinkulutuksen vuoksi.
- 11- ja 12-vuotiaat lapset kuvailivat alkoholia ”vanhempien sokerina” ja kertoivat vanhempien juovan sitä, jotta ”ongelmat ratkeaisivat”.
”Liian moni vanhempi uskoo, että kohtuullinen alkoholin käyttö ei vaikuta lapsiin lainkaan. Vanhempien tulisi miettiä, kuinka heidän alkoholinkulutus voi vaikuttaa heidän lapsiinsa”, lastensuojeluviraston johtaja Anne Longfield kertoo.
Minusta on huolestuttavaa, kuinka moni vanhempi suhtautuu välinpitämättömästi alkoholinkulutukseen omien lastensa edessä.
Jokainen lapsi ansaitsee tuntea olonsa turvalliseksi, erityisesti omassa kodissaan!
Jaa tieto Facebookissa, jotta ihmiset ymmärtävät millaisia vaikutuksia alkoholinkulutuksella voi olla.
Lähde: theguardian.com
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kahvikakku (sekoitettava taikina), mihin voi käyttää kaikenlaisia hilloja/marmeladeja
- Näin peset lippikset tiskikoneessa putipuhtaiksi!
- Näin opetat lapsesi nielaisemaan pillerin helposti – Katso loistava kikka videolta!
- Näin valmistat ravintolatason kana-annoksen 15 minuutissa – tätä täytyy kokeilla
- Kääri Fazerina-suklaata lehtitaikinaan – Tätä herkkua et halua missata!
- Lisää kananmunien keittoveteen 1 tl leivinjauhetta – syy on todella simppeli
- Hyvin omenainen omenakakku
- Puolukka-leipäjuustopiirakka
- Hui! Et enää koskaan syö nallekarkkeja, kun näet miten ne on valmistetaan
- Suihkuta patjasi päälle viinaa — tässä niksi, joka jokaisen tulisi tietää
- Tässä raaka-aine, joka auttaa ampiaisen pistoon – löytyy jokaisen keittiöstä
- Näin saat loputtomasti mansikoita ostamalla vain yhden rasian kaupasta
- Laita muoviputki tornin keskelle ja lisää multa – lopputulos näyttää upealta
- Vuoraa astian jauhelihalla ja lisää nämä täytteet – tästä tuli koko perheeni suosikkiateria
- Jos sinulla on kesäkurpitsaa ja sipulia, sinun täytyy kokeilla tätä reseptiä
- Osta kaupasta suolattomia maapähkinöitä – näin istutat ne ja kasvatat loputtoman sadon nopeasti
- Tässä on juoma, joka lievittää selkäkipua – tarvitset 2 raaka-ainetta jotka löytyvät jokaisen keittiöstä
- Syö vain muutama pihlajanmarja päivässä – näin kehosi kiittää
- Laita katkaravut pannulle ja lisää nämä ainekset – mieletön annos on valmis 10 minuutissa
- Osta kaupasta karambola, ota muutama siemen talteen ja istuta ne – saat upean kasvin