Perheenäiti keksi keinon saada lapset syömään terveellisesti – kokeile vaikka itse
Yhdysvaltalainen Dana on kiireistä arkea elävä perheen äiti monelle lapselle. Ongelma kiireisessä arjessa on, ettei aina ole aikaa laittaa ruokaa vaan tulee syötyä nopeita välipaloja jotka ovat usein täynnä sokeria.
Yli 200 000 tykkäystä keränneessä postauksessa Dana paljastaa, että hän alkoi täyttää jääkaappia niin, että sieltä aina löytyy terveellistä syötävää. Laatikoista ja jääkaapin etualalta löytyy aina hedelmiä, vihanneksia sekä keitettyjä kananmunia. Näin nopeaan nälkään tulee otettua helposti esillä olevia terveellisiä asioita eikä mieliteot yllätä.
Danalla on myös omakohtaista kokemusta terveellisempään ruokavalioon siirtymisestä sillä kolme vuotta sitten hän laihdutti peräti uskomattomat 54 kiloa.
Jaa video ystävälle kenellä on lapsia!
- Tämä salaatti saa nostalgiset muistot heräämään – ”Tuntuu, että lapsuus vaan jatkuu”
- Muistatko vielä tämän vanhan ajan sitruksisen jälkiruoan? Helppo herkku valmistuu vartissa
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta
- Lähes 70 % suomalaisista ei osaa kierrättää leipäpussia oikein – osaatko sinä?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Kasari- ja ysärivuosien klassikkoherkku on unohtunut monelta – muistatko vielä nämä pikkuleivät?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Viime vuonna suomalaisia ihastuttanut suolainen joulutorttu maistuu ympäri vuoden
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta