Nainen keräsi kuukausia pullonkorkkeja – katso mitä hän sai niistä aikaiseksi

Heitätkö kaikki pullonkorkit roskiin? Saatat tehdä virheen — ainakin silloin, jos kysymme tämän mummon mielipidettä.
Olemme aikaisemminkin uutisoineet ihmisistä, jotka ovat päättäneet säästää vuosien varrella kertyneet pullonkorkit. Tämänkaltaisissa projekteissa on jotain kiehtovaa — ehkä juuri siksi, että yksittäinen pullonkorkki ei näytä juuri miltään, ennen kuin se saa rinnalleen satoja tai jopa tuhansia ”lajitovereita.”
Coraine Jones oli kyllästynyt toimistohuoneen kokolattiamattoon. Hän ei kuitenkaan halunnut ostaa kallista lattiaa, jonka vuoksi hän päätti rakentaa sellaisen itse.
”Me vihasimme toimistohuoneen kokolattiamattoa, joten tavallisen lattian ostamisen sijasta päätin kerätä korkkeja ystäviltä ja perheenjäseniltäni. Kiersin myös paikallisissa pubeissa ja baareissa, joista korkkeja löytyi yllin kyllin. Projekti kesti yli vuoden, sillä jouduin odottamaan, että ihmiset joivat juomia, joissa oli oikean värisiä korkkeja. Lopputulos on mielestäni upea” Coraine Jones kertoo.
Projekti alkoi kieltämättä hitaasti ja se vaati todellista kärsivällisyyttä. Kuviot täytyi suunnitella etukäteen.

Korkkien tuli olla oikeassa värijärjestyksessä. Ei ole ihme, että projekti kesti yli vuoden!

Voit katsoa alapuolelta, miltä lattia näyttää valmiina, eikö olekin upea?!

Toisen roska on toisen aarre — jaa artikkeli ystävällesi, joka arvostaa tämänkaltaisia projekteja!
Lähde: hometalk.com
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ostitko mansikat luomuna? Jos et, tee tämä niksi ennen kuin syöt
- Täytetyt perunaveneet – Kokeile ja et tule pettymään
- Mehukas ja maukas grillattu ananas – Tällä ohjeella tulee täydellistä
- Tee herkullinen varhaiskaalisalaatti grilliruoan kaveriksi
- Mies, juo joka päivä kupillinen tätä juomaa – erektiosta tulee isompi ja parempi
- 3 helppoa kikkaa, jotka saavat hampaasi näyttämään valkoisemmilta
- Tämä vihannes auttaa ampiaisen piston aiheuttamaan jomottavaan kipuun
- Oletko jo kokeillut raejuustojäätelöä? Tämä proteiinipommi valloittaa kesäherkuttelijat!
- Tämä herkullinen brasilialainen limonadi valmistuu muutamassa minuutissa
- Suolan avulla sain paistinpannuun taas tarttumattoman pinnan – näin tein sen
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä