Mummon salainen raaka-aine tekee toscakakusta erityisen mehevän
Mummolla oli tapana leipoa raparperista vaikka mitä, mutta yksi kahvipöydän suosikeista oli aina toscakakku. Tavalliseen toscakakkuun verrattuna tästä versiosta tekee erityisen raparperi, joka tuo mukaan sopivasti raikkautta ja pitää kakun mehevänä.
Raparperi-toscakakku
Ainesosat
Pohja
- 3 kananmunaa
- 2 dl sokeria
- 100 g voisulaa
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- 6–8 dl raparperipaloja
Kuorrutus
- 100 g voita
- 1 dl sokeria
- ¼ dl vehnäjauhoja
- 100 g mantelilastuja
- 1 rkl maitoa
Ohje
Vaihe 1. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt voisula.
Vaihe 2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Lisää kuivien aineiden seos taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
Vaihe 3. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun noin 27 senttimetrin vuokaan.
Vaihe 4. Levitä raparperipalat tasaisesti taikinan päälle.
Vaihe 5. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Vaihe 6.
Valmista kuorrutus laittamalla kaikki kuorrutuksen ainekset kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se pulpahtaa.
Vaihe 7. Kaada kuorrutus kakun päälle ja paista vielä noin 10 minuuttia.
Vaihe 8. Anna kakun hieman jäähtyä ennen tarjoilua.
Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa, jos haluat tehdä kahvikakusta entistä herkullisemman.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Resepti: kotikokki
Lue myös:
- Tämä salaatti saa nostalgiset muistot heräämään – ”Tuntuu, että lapsuus vaan jatkuu”
- Muistatko vielä tämän vanhan ajan sitruksisen jälkiruoan? Helppo herkku valmistuu vartissa
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta
- Lähes 70 % suomalaisista ei osaa kierrättää leipäpussia oikein – osaatko sinä?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Kasari- ja ysärivuosien klassikkoherkku on unohtunut monelta – muistatko vielä nämä pikkuleivät?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Viime vuonna suomalaisia ihastuttanut suolainen joulutorttu maistuu ympäri vuoden
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta