En olisi ikinä arvannut, että kurkusta saa näin kauniin koristeen – katso miten

Raikkaan ja terveellisen kurkun tulisi olla osa jokaisen arkipäiväistä ruokavaliota.
Vanha kunnon kurkku kuuluu lähes jokaisen arkiruokaan – ja hyvä niin. Kurkku on yksi terveellisimmistä kasviksista, joita Suomessa kasvatetaan. Tämän lisäksi kurkku on erittäin monipuolinen ja helppokäyttöinen ruoanlaitossa.
Tässä muutamia syitä, miksi kurkun tulisi olla osa jokapäiväistä ruokavaliotasi.
Se nesteyttää kehoasi
Riittävä nesteytys on yksi terveen elimistön perusedellytyksistä. Erityisesti kesäaikaan nesteentarve kasvaa, jolloin veden juomisen lisäksi on hyvä saada nestettä myös ruoasta. Kurkku on koostumukseltaan 95,2 % vettä, joten se on erittäin tehokas nesteyttäjä.
Se tukee sydämen terveyttä
Tehokkaan nesteytysominaisuuden lisäksi kurkku sisältää kaliumia, joka on erittäin tärkeä suola. Liian alhainen kaliumpitoisuus veressä voi aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä ja verenpaineen kohoamista. Sopivan suolatasapainon ylläpitäminen ennaltaehkäisee sydänsairauksia ja verenpaineongelmia.
Se tukee elimistön taistelua syöpää vastaan
Kurkku sisältää fisetiinia, eli flavonoidia, jonka on tutkimuksissa todettu estävän syöpäsolun normaalia jakautumista. Lisäksi fisetiinilla on tehokkaita tulehduksia vastaan taistelevia ominaisuuksia. Kasvit luovat fisetiinia suojautuakseen taudinaiheuttajilta ja sieni-infektioilta.
Entä kuinka saat lapset syömään kurkkua ja muita vihanneksia?
Mielestäni paras tapa opettaa lapset syömään vihanneksia on se, että jaksaa nähdä hieman vaivaa esillepanon kanssa. Kauniisti leikatut ja muotoillut vihannekset näyttävät paljon herkullisemmalta kuin perinteiset siivut tai kuutiot. Tämän ansiosta lapset maistavat ja oppivat syömään terveellisemmin.
Katso oheiselta videolta, kuinka teet kurkusta upean kukan, joka hämmästyttää myös vieraasi!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Aloita aamusi juomalla lasi lämmintä vettä – näin kehosi kiittää
- Tipauta teepussi tiskiveteen – katso, mitä yllättävää tapahtuu!
- Edullinen, terveellinen ja täysin aliarvostettu – vielä toistaiseksi
- Tällä kikalla saat pehmenneet sipsit taas rapeiksi – muutama sekunti riittää
- Onko sinulla kissa lemmikkinä? Näin voit hyötyä kissastasi siivouksessa
- Tutkimus: Karkkilakko voi pelastaa mielesi
- 10 syytä rakastaa chiliä – pieni polte, isot terveyshyödyt
- Hiero tomaattia kasvoihin – tälle kotikonstille kannattaa antaa mahdollisuus
- Tämä hellejuoma toimii joka kesä – eikä sitä löydy kaupan hyllyltä
- 7 salakavalaa syytä siihen, miksi olet jatkuvasti nälkäinen – kohta 3 voi yllättää!
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää