5 ruokaa, jotka eivät ansaitsekaan huonoa mainettaan
Nämä ruoat eivät ole niin huonoja, kuin niiden yleisesti ajatellaan olevan.
Voit siis jatkossakin syödä ja juoda näitä ruokia hyvällä omalla tunnolla.1. Ketsuppi
Ketsupissa on paljon sokeria ja suolaa, joten sitä ei ole pidetty minään varsinaisena terveysruokana. Ketsupin sisältämä lykopeeni on kuitenkin terveellinen antioksidantti, joka imeytyy ketsupista jopa tehokkaammin kuin tuoreista tomaateista. Terveellisimmillään tomaatti on kuitenkin sellaisenaan ja kypsytettynä esimerkiksi uunissa. Katso täältä herkkuja tomaatista.2. Kahvi
Kahvi aiheuttaa hetkellisesti oireita jotka eivät kieli terveellisyydestä: Se nostaa verenpainetta ja vaikeuttaa unensaantia. Kahvin terveysvaikutukset ovat kuitenkin pitkällä aikavälillä kiistattomat: Säännöllisen hörppimisen on todettu ehkäisevän mm. Alzheimerin ja Parkinsonin tautia. Lisäksi kahvinjuonti näyttää pidentävän elinikääkin.3. Kananmuna
Kananmunat ovat joutuneet syntilistalle niiden keltuaisen sisältämän kolesterolin vuoksi. Asiantuntijat ovat kuitenkin nykyään sitä mieltä, että tämä ei ole ongelma – kunhan ei aivan villiksi heittäydy munansyömisen kanssa. Keltuaisen sisältämä kolesteroli ei siirry sellaisenaan ihmisen verenkiertoon. Katso täältä munaherkkuja.4. Peruna
Karppausbuumi vei perunan maineen – perunaa alettiin pitää todellisena hiilihydraattipommina. Totuus kuitenkin on, että kuorineen syöty peruna on erinomainen kuidunlähde ja hyvä täydennys ruokavaliossa kuin ruokavaliossa.5. Popcorn
Popcornia on pidetty huonona mm. sen runsaan suola- ja rasvapitoisuuden vuoksi. Tuoreiden tutkimusten valossa popcorn voi kuitenkin olla parhaimmillaan jopa terveellistä herkkua. Ainakin itsevalmistettu popcorn on sipsejä parempi vaihtoehto tv-iltaan. Katso täältä ohje terveellisten mikropoppareiden valmistukseen ja täältä ohjeet popcornien valmistamiseen perinteisemmin menetelmin. Täältä löydät myös muuta popcorn-inspiraatiota.Lähde: IltaSanomat
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vihdoin pääsin eroon kotipihan sammaleesta – kiitos naapurin vinkin
- Grillattu ananas kinuskikastikkeella – kesän helpoin jälkiruoka grillistä
- Älä valitse suurinta vesimelonia – makein yksilö löytyy aivan toisella tavalla
- Purista mansikoiden päälle teelusikallisen verran tätä – makeus korostuu yllättävästi
- Mummoni teki tämän aina uusille perunoille – nykyään ymmärrän miksi
- En olisi uskonut, että raejuusto maistuu näin hyvältä – tästä tuli kesän suosikkiaamupala
- Tätä yrttivoita kannattaa tehdä tuplamäärä – se nimittäin loppuu aina kesken
- Vaihda jauheliha grillimakkaraan – näin syntyy kesän paras makaronilaatikko
- Näillä vinkeillä paistat parhaimmat muurinpohjaletut
- Jos pitäisi valita yksi marinadi, jota käyttää kaikkeen, se olisi tämä
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa
- Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”