Varoitus Ruotsista: Yleistä naposteltavaa ei saisi antaa pienille lapsille lainkaan

Ruotsin elintarviketurvallisuusvirasto on laatinut tiedotteen, jossa kehoitetaan olemaan syöttämättä alle kuusivuotiaille lapsille riisikakkuja. Syy piilee arsenikissa, jota esiintyy etenkin täysjyväriisistä valmistetuissa tuotteissa. Arsenikki altistaa mm. syövälle.
Aftonbladetin haastattelema Ruotsin elintarvikeviraston toksikologi Rickard Bjerselius toteaa: ”Riisikakuissa on korkeita pitoisuuksia arsenikkia, joten ohjeistamme ettei niitä saisi antaa alle 6-vuotiaille lapsille”. Yli kuusi vuotiaillekin lapsille virasto suosittaa maksimissaan neljää annosta viikossa.
Täysjyväriisissä suurimmat riskit
Jo pitkään kansalaisia niin Ruotsissa kuin Suomessakin on kehoitettu suosimaan täysjyvätuotteita. Nyt linjaan tulee kuitenkin riisin osalta jyrkkä muutos: Ruotsalaisviranomaisten tiedotteessa kehoitetaan myös aikuisia välttämään erityisesti täysjyväriisin runsasta käyttöä. Aikuisia virasto suosittelee pitäytymään korkeintaan seitsemässä riisiannoksessa per viikko.
Tiedotteen taustalla on tutkimus, jossa selvitettiin 102:n riisituotteen arsenikkipitoisuuksia. Tutkimuksessa havaittiin, että puhdistamattomassa riisissä on enemmän arsenikkia kuin puhdistetussa.
Lähde: Iltalehti / Aftonbladet
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tällä kikalla saat pehmenneet sipsit taas rapeiksi – muutama sekunti riittää
- Onko sinulla kissa lemmikkinä? Näin voit hyötyä kissastasi siivouksessa
- Tutkimus: Karkkilakko voi pelastaa mielesi
- 10 syytä rakastaa chiliä – pieni polte, isot terveyshyödyt
- Hiero tomaattia kasvoihin – tälle kotikonstille kannattaa antaa mahdollisuus
- Tämä hellejuoma toimii joka kesä – eikä sitä löydy kaupan hyllyltä
- 7 salakavalaa syytä siihen, miksi olet jatkuvasti nälkäinen – kohta 3 voi yllättää!
- Juomapullo, jota melkein kaikki käyttävät väärin – kuulutko sinäkin joukkoon?
- Vanha kunnon raparperikiisseli – helppo herkku suoraan kattilasta
- 12 ruokaa, jotka kannattaa skipata 45 ikävuoden jälkeen – tiesitkö näistä?
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää