Tutkijat: Lasillinen punaviiniä vaikuttaa aivojen toimintaan tällä tavalla

Alkoholin väärinkäyttö voi johtaa vakaviin terveysongelmiin, mutta tiesitkö, että kohtuullisesti se voi olla jopa terveellistä?
Yhdysvalloissa sijaitsevan Puchesterin yliopiston tekemä tutkimus osoitti, että kohtuullinen alkoholinkäyttö voi olla jopa terveellistä, CNCB kirjoittaa.
Tutkijoiden mukaan kohtuullinen alkoholinkäyttö voi ehkäistä tulehduksia ja poistaa myrkkyjä, joita kerääntyy aivoihin.
Tutkimus julkaistiin Scientific Reports -lehdessä ja sen tarkoituksena oli alunperin selvittää kuinka alkoholi vaikuttaa aivojen toimintaan.
Näin tutkimus tehtiin
Pieni joukko hiiriä sai pieniä määriä alkoholia, joka vastasi päivän aikana noin 1-2 annosta ihmiselle. Osa hiiristä ei saanut lainkaan alkoholia. Alkoholia saaneiden hiirten aivoissa huomattiin vähemmän tulehduksia ja hiiret pääsivät tehokkaammin eroon myrkyistä.
”Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kohtuullinen alkoholinkäyttö voi lievittää riskiä sairastua dementiaan, kun taas korkea alkoholinkäyttö toimii päinvastaisesti”, tutkimusta johtanut, Maiken Nedergaard kertoo ja jatkaa:
”Ehkä tämä tutkimus auttaa meitä ymmärtämään miksi näin tapahtuu. Pienet alkoholimäärät näyttäisivät kuitenkin edistävän aivojen terveyttä.”
Kohtuus kaikessa
On todella tärkeä muistaa, että tutkimuksessa käytettiin vain vähäisiä määriä alkoholia. Runsaalla alkoholinkäytöllä on haittavaikutuksia sekä pitkällä, että lyhyellä aikavälillä.
Naiset voivat juoda yhden lasillisen viiniä ja miehet maksimissaan kaksi lasillista päivässä – mikäli halutaan pysyä tutkimuksen rajoissa.
Suuremmat määrät lisäävät korkean verenpaineen, aivohalvauksen ja rintasyövän riskiä, CNBC kirjoittaa.
Jaa uutinen ystävillesi, jotka arvostavat täyteläisiä punaviinejä!
Lähde: CNBC.com
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ostitko mansikat luomuna? Jos et, tee tämä niksi ennen kuin syöt
- Täytetyt perunaveneet – Kokeile ja et tule pettymään
- Mehukas ja maukas grillattu ananas – Tällä ohjeella tulee täydellistä
- Tee herkullinen varhaiskaalisalaatti grilliruoan kaveriksi
- Mies, juo joka päivä kupillinen tätä juomaa – erektiosta tulee isompi ja parempi
- 3 helppoa kikkaa, jotka saavat hampaasi näyttämään valkoisemmilta
- Tämä vihannes auttaa ampiaisen piston aiheuttamaan jomottavaan kipuun
- Oletko jo kokeillut raejuustojäätelöä? Tämä proteiinipommi valloittaa kesäherkuttelijat!
- Tämä herkullinen brasilialainen limonadi valmistuu muutamassa minuutissa
- Suolan avulla sain paistinpannuun taas tarttumattoman pinnan – näin tein sen
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä