Nämä rapeaksi paistetut kukkakaalipalat on päällystetty hunajaisella valkosipulikastikkeella.

Tämä on todella helppo ja herkullinen eväs esimerkiksi elokuvailtaa varten.

Hunaja-valkosipulikastike on tulinen, makea ja täyteläinen. Se sopiikin erinomaisesti yhteen rapeiden kukkakaalien kanssa.

Kirbiecraving -sivuston mukaan kastike on jopa niin herkullinen että vieraat saattavat nuolla kulhon puhtaaksi.

Ja sitten asiaan, tässä ainekset:

Ainekset:

Kukkakaalit:

  • 1 kukkakaali, jaettuna pienempiin osiin
  • 4,5 dl korppujauhoja
  • Ruokaöljyä
  • 2 kananmunaa
  • 2 vihersipulia

Kastike:

  • 6 rkl hunajaa
  • 4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 1 tl sipulijauhetta
  • 6 rkl vettä + 2 tl maissitärkkelystä
  • 1 1/2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
  • 1/2 rkl sriracha-kastiketta

Tee näin:

  1. Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Aseta leivinpaperi pellille. Levitä korppujauhot pellin päälle ohueksi kerrokseksi. Suihkuta korppujauhojen päälle öljyä. Paista korppujauhoja noin 5-7 minuutin ajan kunnes ne ovat kullanruskeita.
  2. Sekoita kananmunat kulhossa. Aseta toisen pellin päälle leivinpaperia.
  3. Kasta kukkakaalipalat vatkattuihin kananmuniin ja valuta ylimääräinen kananmuna pois. Aseta kukkakaalit pellille paahdettujen korppujauhojen kanssa. Peitä kukkakaalipalat korppujauhoilla ja painele hieman, jotta korppujauhot tarttuvat kunnolla. Siirrä korrpujauhossa leivitetyt kukkakaalit toiselle pellille, jonka valmistelit aikaisemmin.
  4. Paista noin 15-20 minuutin ajan, kunnes kukkakaalit ovat kullanruskeita.
  5. Valmista kastike sillä välin, kun kukkakaalit paistuvat uunissa. Sekoita maissitärkkelys veden kanssa ja siirrä seos sivuun. Lisää pieneen kattilaan kaikki ainekset paitsi vesi + maissitärkkelys. Kuumenna aineksia muutaman minuutin ajan, kunnes kastike on tasaista.  Lisää sekaan maissitärkkelys ja vesi, sekoita. Keitä pienellä lämmöllä muutaman minuutin ajan, kunnes kastike on sakeutunut. Ripottele kastiketta kukkakaalien päälle. Vinkki: voit myös sivellä kastiketta sudin avulla. Lisää lopuksi koristeeksi hienonnettua vihersipulia.
  6. Sitten pääset herkuttelemaan! :)

Tarvitsetko ohjeisiin tarkennusta? Katso oheinen video!