Tässä raaka-aine, joka auttaa ampiaisen pistoon – löytyy jokaisen keittiöstä

Kesää tulee viettää ulkona, hyvässä seurassa – parhaassa tapauksessa järven tai meren rannalla.
Kesä on parasta aikaa, lukuunottamatta hyttysiä, paarmoja ja ampiaisia jotka ovat riesana varsinkin silloin kun ruokaa tai juomaa on lähistöllä. Olin toissapäivänä piknikillä ystävieni kanssa, kun ampiainen pisti minua olkapäähän. Kipu oli yllättävän kova ja kirvely jatkui useiden tuntien ajan – olkapää on edelleen punainen ja se kutisee, ei kiva!
Ampiaisen, mehiläisen tai kimalaisen pisto voi olla jopa hengenvaarallinen, jos se osuu suun tai kaulan alueelle. Pistikö ampiainen sinua pään alueelle? Suosittelemme hakeutumaan nopeasti lääkäriin.

Piston sattuessa tulisi toimia näin
The LA Times uutisoi niksistä, jonka tulisi auttaa ampiaisen piston aiheuttamaan kipuun, turvotukseen ja kutinaan.
Mikä tämä maaginen raaka-aine oikein on? Se on sipuli.
LA Times -uutisten mukaan New Yorkin yliopistossa työskentelevä kemisti, Dr. Eric Block, vahvistaa sipulin toimivuuden. Hän kertoo tuoreen sipulin lievittävän kipua, koska sipuleissa oleva aineisosa auttaa pilkkomaan kemikaaleja, jotka aiheuttavat punoitusta, kutinaa ja muita epämukavia oireita.
Oletko sinä koskaan kokeillut pitää sipulia ihoa vasten ampiaisen piston jälkeen? Jos olet, niin kerro meille kokemuksistasi!
Jaa tieto Facebookissa, jotta ihmiset voivat kokeilla tätä simppeliä kotikonstia!
Lähde: Los Angeles times
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kahvikakku (sekoitettava taikina), mihin voi käyttää kaikenlaisia hilloja/marmeladeja
- Näin peset lippikset tiskikoneessa putipuhtaiksi!
- Näin opetat lapsesi nielaisemaan pillerin helposti – Katso loistava kikka videolta!
- Näin valmistat ravintolatason kana-annoksen 15 minuutissa – tätä täytyy kokeilla
- Kääri Fazerina-suklaata lehtitaikinaan – Tätä herkkua et halua missata!
- Lisää kananmunien keittoveteen 1 tl leivinjauhetta – syy on todella simppeli
- Hyvin omenainen omenakakku
- Puolukka-leipäjuustopiirakka
- Hui! Et enää koskaan syö nallekarkkeja, kun näet miten ne on valmistetaan
- Suihkuta patjasi päälle viinaa — tässä niksi, joka jokaisen tulisi tietää
- Tässä raaka-aine, joka auttaa ampiaisen pistoon – löytyy jokaisen keittiöstä
- Näin saat loputtomasti mansikoita ostamalla vain yhden rasian kaupasta
- Laita muoviputki tornin keskelle ja lisää multa – lopputulos näyttää upealta
- Vuoraa astian jauhelihalla ja lisää nämä täytteet – tästä tuli koko perheeni suosikkiateria
- Jos sinulla on kesäkurpitsaa ja sipulia, sinun täytyy kokeilla tätä reseptiä
- Osta kaupasta suolattomia maapähkinöitä – näin istutat ne ja kasvatat loputtoman sadon nopeasti
- Tässä on juoma, joka lievittää selkäkipua – tarvitset 2 raaka-ainetta jotka löytyvät jokaisen keittiöstä
- Syö vain muutama pihlajanmarja päivässä – näin kehosi kiittää
- Laita katkaravut pannulle ja lisää nämä ainekset – mieletön annos on valmis 10 minuutissa
- Osta kaupasta karambola, ota muutama siemen talteen ja istuta ne – saat upean kasvin