Raakaa kanaa kannattaa painaa kevyesti sormella ennen kuin ostat sen – syy yllättää
Simppeli niksi varmistaa että ostamasi kananliha on tuoretta.
Kana on edullinen ja helppo raaka-aine, jonka vuoksi ei olekaan ihme että moni syö sitä viikoittain. Kanan edullisuus ja monipuolisuus tarjoaa oivat mahdollisuudet myös hieman kokemattomalle kokille.
Joskus pakatun lihan tuoreus on kuitenkin vaikea selvittää ennen kuin pakkauksen avaa keittiössä.

Selvitä kananlihan tuoreus sekunneissa ilman pakkauksen avaamista.
Tv-kokki Curtis Stone halusi jakaa ihmisille niksin, jolla kananlihan tuoreuden saa selville sormen avulla. Curtisin mukaan tuoreen kananlihan tulisi ponnahtaa välittömästi takaisin paikoilleen, kun sitä painaa sormella ja päästää otteen irti.

Jos liha ei ponnahda takaisin alkuperäiseen muotoonsa, niin se on luultavasti vanhentunutta.
Lihan tuoreuden voi kuitenkin selvittää myös muilla menetelmillä. Curtisin mukaan lihan väriin kannattaa myös kiinnittää huomiota.
Jos haluat tietää miksi, niin katso oheiselta videolta loput vinkit:
Noudata Curtisin vinkkejä ja saat parasta vastinetta rahoillesi.
Julkkiskokki antaa viimeisenä vinkkinä, että ihmisten tulisi aina suosia kokonaisia kanoja, joita ei olla leikattu pienemmiksi paloiksi. Kokonaiset kanat ovat lähes varmasti tuoreempia kuin valmiiksi paloitellut ja pakatut kanapalat.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämän kevään trendi on tarjoilla voileipäkakku lasista
- Ruoki hortensiaa kahvinporoilla – Hehkuva väriloisto on taattu
- Nokkospesto on parasta lähiruokaa – Opi käyttämään tätä ilmaista raaka-ainetta
- Ethän vain sulata jauhelihaa huoneenlämmössä? Asiantuntija neuvoo paremman tavan
- Hyväkin kahvi alkaa maistua pahalta ilman tätä
- Suomalaiset hylkäsivät tärkeän kuidunlähteen – seuraukset voivat näkyä terveydessä
- Useimmat pitävät tätä rikkaruohona, mutta minä teen siitä herkullista hilloa
- Onko talon maalaus edessä tänä kesänä? Nämä virheet voivat pilata lopputuloksen
- Pakastetun lihan säilyvyydestä liikkuu sitkeä harhaluulo – Martat oikaisevat
- Tätä hilloa kuluu kesällä purkkitolkulla – sopii täydellisesti grilliruoille
- Jos muistat nämä, olet taatusti 80–90-luvun lapsi
- Vanha piirakkaohje kulkee suvussamme jo neljännessä polvessa – täytteet valitaan sesongin mukaan
- Jo 1930-luvulla osattiin tämä herkku – eikä sen suosio ole kadonnut mihinkään
- Hernekeitosta tuli parempaa kuin koskaan, kun vaihdoin valmistustapaa
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- Pikamunkkien taikina valmistuu alle 5 minuutissa – valmiit herkut pöytään puolessa tunnissa
- Useimmat kitkevät tämän pois, mutta minä teen siitä joka vuosi pestoa
- Oletko maistanut prätsyköitä? Mäkisen mummon perinteinen ohje ihastuttaa
- Tolkuttoman maukas piirakka, joka sopii niin lounaaksi kuin juhlapöytään
- Äitienpäiväkakku, joka onnistuu ihan jokaiselta – väliin litistetään suukkoja