Professori nuolaisi aavikolla kasvavaa ruoholajia – nyt löydöstä uutisoidaan ympäri maailmaa
Suolalta ja viinietikalta maistuva ruoho saattaa kuulostaa epätodelliselta, mutta sitä kasvaa Australian syrjäisillä aavikoilla.
Löytö tapahtui, kun tutkijat analysoivat spinifex -nimistä heinälajia. Professori oli nuolaissut kättään ja tunnistanut tutun maun välittömästi.
Kyseessä on laji joka selviää äärimmäisen kuivissa olosuhteissa.
“Olemme muutamien vuosien ajan tienneet, että spinifex-ruohon varteen ilmestyy pisaroita, mutta saimme tietää niiden mausta vasta eräänä iltana, kun teimme tutkimuksia kasvihuoneessa – pisarat olivat tehneet käsistämme tahmeita ja professorimme sattui nuolaisemaan kättään ja tunnistamaan tutun maun”, Dr Barrett kertoo telegraph.co.uk -lehdelle.
”Joten meidän oli pakko nuolaista ruohonvartta, jotta todistaisimme maun olevan peräisin kasvista.”
Dr Barret löysi kahdeksan uutta spinifex-lajia yhdessä muiden tutkijoiden kanssa.
”Kasvin varteen ilmestyviä pisaroita on vaikea huomata, ellei katso todella tarkasti”, Barret kertoo ABC -uutisille.
“Ruoho maistuu aivan suola ja viinietikka sipseiltä. En kuitenkaan suosittele ihmisiä menemään ulos ja nuolemaan spinifex-lajikkeita.”
“Onnistuimme löytämään uusia lajeja, joita kukaan ei ole aikaisemmin edes kunnolla etsinyt.”
Lähde: Telegraph.co.uk
- Tämä salaatti saa nostalgiset muistot heräämään – ”Tuntuu, että lapsuus vaan jatkuu”
- Muistatko vielä tämän vanhan ajan sitruksisen jälkiruoan? Helppo herkku valmistuu vartissa
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta
- Lähes 70 % suomalaisista ei osaa kierrättää leipäpussia oikein – osaatko sinä?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Kasari- ja ysärivuosien klassikkoherkku on unohtunut monelta – muistatko vielä nämä pikkuleivät?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Viime vuonna suomalaisia ihastuttanut suolainen joulutorttu maistuu ympäri vuoden
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta