Oletko kuullut että mansikoista voi loihtia myös risottoa – näin valmistat sen itse
Aito italialainen risotto on ruoka, joka taipuu moneksi. Yleensä risottoon laitetaan kasviksia tai sieniä, mutta jokainen voi toki tehdä juuri sellaista risottoa kun itse haluaa.
Suomalaisten suurinta herkkua kesäisin ovat makeat mansikat, joten jos haluat saada uusia makuelämyksiä mikset kokeilisi tätä herkullista mansikkarisottoa.
Ainekset (4 annosta )
1–2 kesäsipulia varsineen
500 g mansikoita
2 tl oliiviöljyä
250 g risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
noin 1 l kasvislientä (gluteenitonta)
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
25 g voita
1 dl ruokakermaa
2 dl parmesaania raasteena
Pinnalle
10 mansikkaa viipaloituna
kevätsipulin varsi hienonnettuna
parmesaanilastuja
Näin valmistat suussa sulavan mansikkarisoton:
Kuori ja hienonna sipulit. Säästä osa vihreästä varsiosasta koristeluun. Perkaa ja kuutioi mansikat.
Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit sekä risottoriisi. Kuullota hetki sekoitellen. Lisää valkoviini kahdessa erässä. Kun viini on imeytynyt, lisää kasvislientä desin erissä. Lisää uusi desi edellisen imeydyttyä.
Kun riisi on vielä hiukan raakaa, lisää joukkoon mausteet, kuutioidut mansikat, voi ja kerma. Sekoita ja anna hautua, kunnes neste on imeytynyt. Lisää parmesaaniraaste ja anna hautua vielä hetki.
Tarkista riisin kypsyys ja lisää tarvittaessa tilkka kasvislientä. Valmiin risoton kuuluu olla valuvan kosteaa ja ”al dente”, eli siinä tulee olla aavistus puruvastusta. Maistele kypsyyttä usein kypsennyksen loppuaikana.
Viimeistele mansikoilla, kesäsipulilla ja parmesaanilla.
Jaa vinkki kokeilunhaluiselle ystävälle!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nukkuma-asennolla on yllättävän paljon vaikutusta terveyteen — tee näin ja kehosi on kiittää
- Miten kantarellit säilötään ja kuinka pitkään ne säilyvät hyvinä?
- 8 syytä syödä enemmän marjoja – apua moniin vaivoihin
- Tarkista aamupalasi: nämä 7 tuttua ruokaa eivät ole niin hyvä valinta kuin luulisi
- Spagettikauhan reikä ei ole vain veden valuttamista varten – tiesitkö tästä näppärästä tarkoituksesta?
- Mehevä loppukesän marja sopii erinomaisesti sillin kanssa – tätä yhdistelmää kannattaa kokeilla
- Se ainoa ja oikea läskisoosi – ”nyt herahti vesi kielelle”
- Tämä mummolastakin tuttu herkku oli jo unohtua – onneksi anoppi tarjosi sitä jälkiruoaksi
- Kinder Bueno -faneille täydellinen herkku – proteiinivanukas valmistuu vartissa
- Pakasta tummuneet banaanit ja tee niistä mitä herkullisin jälkiruoka
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta