Nämä arkiset ruoat ovat 2 kertaa ravinteikkaampia, kun syöt niitä yhdessä

Tietyt ruoat ovat luotuja toisilleen.
Esimerkkejä näistä ovat muun muassa ketsuppi ja ranskanperunat, makkara ja sinappi, kaalilaatikko ja puolukkahillo.
Nämä ruoat muodostavat makupareja jotka täydentävät toisiaan täydellisesti. Eräät ruokaparit eivät ole pelkästään hyviä yhdessä – ne ovat myös superterveellisiä. Tässä viisi sellaista makuparia.
1. Oliiviöljy ja tomaatti
Tomaatissa on paljon rasvaliukoisia ja terveellisiä antioksidantteja, mm. lykopeenia. Rasvaliukoisuus tarkoittaa, että ne vaativat öljyä kaverikseen imeytyäkseen kunnolla elimistöön. Tutkimuksen mukaan oliiviöljy on kaikkein paras ruokaöljy tähän tehtävään.
Katso täältä tomaattisalaatti-ideoita.
2. Vihannekset ja kananmuna
Omelettiin kannattaa sekoittaa mukaan vihanneksia, jos haluaa tehdä siitä erityisen terveellistä. Tutkimus kertoo, että kananmunan syöminen vihannesten kanssa auttaa vihanneksissa olevan karotenoidi-antioksidantin imeytymistä.
Paista siis munakas salaattisi päälle – tuplaat terveyshyödyt!
3. Hedelmät ja jogurtti
Jogurtit – etenkin kreikkalaistyyppiset, maustamattomat sellaiset – ovat erinomaisia probioottien lähteitä. Probiootit ovat suoliston terveydelle hyödyllisiä bakteereja. Hedelmät puolestaan sisältävät kuitua, joka on probioottien tärkein ravintolähde. Lisäksi hedelmät ovat oiva tapa maustaa jogurttia luontaisesti, ilman makeutusaineita tai lisättyä sokeria.
Katso täältä jogurtti-inspiraatiota.
4. Grillattu liha ja yrttimarinadit
Kun lihaa grillataan, sen pintaan muodostuu herkästi syöpävaarallisia PAH-yhdisteitä. Erään tutkimuksen mukaan oreganoa, rosmariinia, paprikaa ja mustapippuria sisältäneellä yrttimarinadilla käsitellyt pihvit paistuivat huomattavasti terveellisemmiksi kuin ilman vastaavanlaista marinadia valmistetut pihvit. Yrttimarinoiduissa pihveissä oli jopa 71 % vähemmän PAH-yhdisteitä.
Katso täältä marinadi-inspiraatiota!
5. Kala ja curry
Erään BMC-Cancer -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kaksi syöpää ehkäisevää ainesosaa – kalan rasva ja kurkumiini – toimivat yhdessä moninkertaisesti tehokkaammin kuin erikseen. Kurkumiini on yksi curryn tärkeimmistä ainesosista.
Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että saat kalasta enemmän terveyshyötyjä kun ripottelet hieman curryjauhetta sen päälle valmistusvaiheessa. Onneksi kala ja curry sopivat myös makuina yhteen!
Lähde: Washington Post
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Ystävänpäivän suklaa-mansikkakakku – Ilahduta rakkaitasi leipomalla
- Vispipuuro saa ihanan maun veriappelsiinista – ihan kuin jälkkäriä
- Onko sinulla viherkasveja? 7 asiaa, jotka niille tulisi tehdä helmikuun aikana
- Saako silakkaa syödä? Kalasta löytyneet myrkyt yllättivät tutkijat
- Lisää letitetyn pekonimaton päälle jauhelihapitko – tätä herkkua on vaikea vastustaa
- Alkoholin ikävät vaikutukset sisäelimiin – 5 syytä muistaa kohtuus
- Tämän vuoksi kasvin istuttaminen jäätelövohveliin on hyvä idea
- Syö ananasta kerran viikossa: 5 tapaa, joilla se vaikuttaa kehoon ja mieleen
- 5 simppeliä niksiä täydellisen suodatinkahvin valmistukseen – kokeile ja ylläty
- Aseta kehyksen sisälle rautaverkko ja lisää multa: Saat älyttömän hienon kasvitaulun!
- Onko banaanissasi näitä jälkiä? Heitä se roskiin välittömästi ja ilmoita asiasta kauppiaalle
- Täydellinen kasvisruoka, jossa on paljon makua ja terveellistä pinaattia
- Sydänkirurgi kertoo: 4 ruokaa joita hän ei syö – 3. tuote on yleinen Suomessa
- Lisää pyykkikoneeseen desilitra suolaa: Näin se vaikuttaa vaatteiden ulkonäköön
- 3 merkkiä jotka kertovat, että syöt liikaa proteiinia
- Painele jauheliha tortillaletun päälle ja tee siitä rulla – taivaallinen lopputulos
- Nainen hieroo perunaa kasvoihin: Kikka auttaa yleiseen vaivaan
- Isoäidin salainen niksi tiskialtaan puhdistukseen: Vain yhdellä aineella!
- Tiesitkö? Tästä syystä kananmunankuoria ei kannata heittää ikinä hukkaan
- Tarvitset banaania, mantelijauhoa ja kananmunia – tätä herkkua voit syödä hyvillä mielin