Legendaarinen grillikioski täyttää vuosia – Presidentti toivoo listalle yhtä tuotetta
Vaakon Nakki on julkkisten suosiossa paikan omistajan mukaan.
Yksi Suomen legendaarisimmista nakkikioskeista täyttää kunnioitettavat 60 vuotta. Se sijaitsee kauniissa paikassa Pispalanharjun rinteessä, jossa se on pitänyt majaansa viimeiset 40 vuotta.
Vaakkolammen mukaan nimetty grilli on erityisen tunnettu klassikkoannoksistaan kuten kuumasta koirasta, makkaraperunoista ja kivimiehestä. Niiden perässä grillille tullaan kaukaakin.
Tarja Halosen ollessa presidentti hänkin vieraili grillillä useamman kerran. Halonen kertoo kuitenkin, että olisi halunnut maistaa mustaa makkaraa Tampereella vieraillessaan, mutta sitä ei grilliltä saanut, joten hän tyytyi porilaiseen.
Halonen kertoo, että Tampereelta on vaikeaa löytää iltasisin mustaa makkaraa mistään. Hän sanoo, että siinä olisi jollekkin bisnesidea, että alkaisi myymään mustaa makkaraa myös muiden paikkojen sulkeuduttua.
Halosen toiveesta huolimatta Vaakon Nakista sanotaan, että toive on kuultu, mutta musta makkara ei heidän grillillensä sovi.
Jaa uutinen kavereillesi!
Lähde: IS / Kuva:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Isoäidin klassikko, mutta parempana – näin syntyy oikeasti herkullinen läskisoosi
- Puinen vai muovinen leikkuulauta? Kumpaakaan ei kannata pitää täydellisenä valintana
- Näin helppoa rieskan leipominen voi olla – sekoita taikina ja lusikoi pellille
- Mehevät ja maukkaat kanapyörykät, jotka maistuvat koko poppoolle – teen näitä viikoittain
- Banaanipatukat katosivat lautaselta sekunneissa – tein heti uuden satsin
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Paleletko jatkuvasti, vaikka muut eivät? Selitys voi löytyä näistä
- Perinteinen hernekeitto jättää kylmäksi tämän jälkeen – ihanan täyteläinen ja aromikas
- Oletko kokeillut kolajuomaa ruoanlaitossa? Pulled porkiin se sopii täydellisesti
- Mehevimmät lihapullat valmistuvat uunivuoassa – kastike on niin hyvää, että se lusikoidaan
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Kun haluan varman ja helpon arkiruoan, teen tätä uunispagettia
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Bakerikan laskiaispullat viedään käsistä – näin teet hitin itse kotona
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Toscanalainen lohi saa nyt kilpailijan – sama herkku valmistuu kanasta
- Säilytä kahvinporot ja ripottele ne tuhkien päälle – nerokas niksi tulisijan omistajille
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut