Helppo, nopea ja maistuu kaikille! – tästä ohje uunimunakkaaseen
Monen arki on kiireistä eikä aina ole aikaa tai motivaatiota kokata pitkään kypsyviä ruokia. Uunimunakas tuo helpotuksen tähän pulmaan!
Helppoa uunimunakkaan valmistamisesta tekee myös sen, että pienten alku valmisteluiden jälkeen ruoka syntyy kuin itsestään. Munakas valmistuu 25 minuutissa.
Alla olevassa ohjeessa on käytetty mozzarellaa ja kasviksia, mutta voit itse laittaa munakkaaseen oman maun mukaan mitä hyvänsä.
Uunimunakas
8 kananmunaa
4 dl maitoa
4 dl kesäkurpitsaa raastettuna
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
2 mozzarellapalloa
kirsikkatomaatteja
Lisäksi
tuoretta basilikaa
öljyä vuoan voiteluun
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Riko munat kulhoon. Lisää joukkoon maito, kesäkurpitsaraaste, suola ja pippuri. Sekoita tasaiseksi. Kaada munakasmassa öljyttyyn uunivuokaan.
Valuta mozzarella ja kuivaa pinta talouspaperilla. Revi mozzarella palasiksi ja levitä palat munakkaan pinnalle yhdessä kirsikkatomaattien kanssa.
Kypsennä munakasta uunissa noin 20 minuuttia, tai kunnes se on juuri ja juuri hyytynyt. Viimeistele tuoreella basilikalla.
Jaa vinkki tästä helposta arkiruuasta kavereillesi!
- Tämä salaatti saa nostalgiset muistot heräämään – ”Tuntuu, että lapsuus vaan jatkuu”
- Muistatko vielä tämän vanhan ajan sitruksisen jälkiruoan? Helppo herkku valmistuu vartissa
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta
- Lähes 70 % suomalaisista ei osaa kierrättää leipäpussia oikein – osaatko sinä?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Kasari- ja ysärivuosien klassikkoherkku on unohtunut monelta – muistatko vielä nämä pikkuleivät?
- Lusikkaleipien herkullisen maun salaisuus piilee yhdessä raaka-aineessa
- Viime vuonna suomalaisia ihastuttanut suolainen joulutorttu maistuu ympäri vuoden
- Kaupat ovat pullollaan salaattikastikkeita, mutta mikään ei voita tätä mummon vanhaa ohjetta