Grillaatko joskus makkaraa kiukaalla? Lue tämä!

Tiesitkö, että kiukaasta on paljon muuhunkin kuin perinteisen makkaran grillaamiseen?
Itse asiassa kokkausmahdollisuudet kiukaan avulla ovat lähes rajattomat! Näin on ainakin jos uskomme uutta Saunakeittokirjaa, jonka on kirjoittanut Katariina Vuori.
Ruoanlaittoa kiukaan avulla
Vuori kertoo, että kiukaalla kokkaaminen on kuin kokkaisi leivinuunilla tai grillillä. Puukiuas on erityisen monipuolinen ruoanlaittoväline: kiukaalla voi valmistaa ruokaa folionyyteissä ja tulipesä toimii uunina saunottelun jälkeen, silloin kun hiillos on parhaimmillaan.
Tulipesässä voi hauduttaa monenlaisia pata- ja laatikkoruokia. On kuitenkin muistettava, että kiukaan lämpötilat eivät ole yhtä tarkasti säädettävissä kuin esimerkiksi uunin. Tästä syystä ei kannata valmistaa mitään mikä vaatii tarkkoja lämpötiloja ja paistoaikoja.
Varo näitä
Kiukaalla grillaamiseen liittyy joitain riskejä, mutta maalaisjärjen käyttämisellä pääsee pitkälle. Alumiinifolio ja uuninkestävät astiat toimivat kiukaalla ja tulipesässä hyvin. Vältä käyttämästä astioita joissa on puisia tai muovisia osia. On myös syytä huomioida, että alumiinifolionyytti voi revetä helposti kiukaan päällä. Asettele nyyttisi siis varovasti kiukaalle – muutoin tuloksena voi olla sulatejuuston tuoksuiset löylyt!
Mikä on erikoisinta mitä sinä olet grillannut kiukaalla? Jaa kokemuksesi alla kommenteissa!
Katso myös:
Lähde: Vantaan Sanomat
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- 7 nerokasta vinkkiä, joilla voit juhlia ilman seuraavan päivän krapulaa
- 7 hyvää syytä jättää sokeri pois – lue lista ja haluat lopettaa saman tien!
- Oho! Ketsupilla siivous sujuu – Lue miten
- Punkki kiinni ja pihdit kateissa? Leipäpussista yllättävä apu punkinpoistoon!
- Tunnetko mansikkalajikkeet? – Varmista torimyyjältäsi mitä ostat
- Kokkaa muutaman aineksen juustopastaa – Teet tätä varmasti uudelleen
- 5 syytä, miksi sipulin kuoria ei kannata heittää roskiin – näin hyödynnät ne fiksusti
- 5 muutosta kehossasi, jotka saavat kysymään: miksi en lopettanut aiemmin?
- Yksi yllättävä ainesosa tekee munakokkelista uskomattoman pehmeää
- Purista kirsikkatomaattia multaan – kohta ikkunalaudallasi rehottaa tomaattiviidakko!
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää