Tällä reseptillä teet kesäkurpitsasta uskomattoman hyvää

Kesäkurpitsa ei ole erityisen maukas vihannes ja moni ei pidä sitä lempikasviksenaan. Mutta valmistamalla kesäkurptisaa tällä ohjeella, muutat mielipiteesi tästä kasviksesta välittömästi! Lopputolos on niin herkullinen, että ihastut kesäkurpitsaan ikihyviksi!
Ainekset:
- 2 kesäkurpitsaa
- suolaa
- 6 valkosipulinkynttä
- tuoretta tilliä ja persiljaa
- 35 ml oliiviöljyä
- chilimausteseosta
Valmistus:
- Leikkaa kesäkurpitsat 1,5 cm paksuisiksi renkaiksi. Ripottele suolaa molemmille puolille ja anna kesäkurpitsan levätä 30 minuuttia ylimääräisen nesteen poistumiseksi.
- Pilko valkosipulit pieniksi paloiksi ja hienonna yrtit. Sekoita yritit, valkosipuli ja hieman suolaa keskenään kipossa.
- Levitä kesäkurpitsat talouspaperin päälle, ja kuivaa ne myös toiselta puolelta paperilla. ripottele hieman chilimaustetta kesäkurpitsojen päälle.
- Kuumenna pannu kuumaksi ja lisä öljy. Paista kullanruskeaksi. Ota ne hetkeksi pois talouspaperin päälle.
- Lisää sitten pannulle 1rkl öljyä ja yrtti-valkosipuliseos. Kääntele noin 30 sek.
- Asettele kesäkurpitsat lautaselle ja lisää yrttiseosta niiden päälle.
- Herkullinen ateria on valmis!
Katso ohje videolta!
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tässä ovat 10 parasta kasvista, jos haluat pudottaa painoa
- Pidä kuukauden mittainen tauko suklaasta – näin se vaikuttaa kehoosi ja mieleesi
- Mansikkamehu mansikan kannoista – hävikistä herkuksi
- Jos saat vatsakramppeja nauramisesta, teet jotain oikein
- 4 vinkkiä parempaan uneen allergiakauden aikana
- Näin estät aterimien ruostumisen yllättävän helposti
- Helppo ja herkullinen mangopannacotta mangon ystäville – valmistuu suoraan laseihin
- Brisket – Savustettu Naudan Rinta Texas-tyyliin
- Jack Daniels Ribsit – Hitaasti Grillaamalla Täydelliset Kylkiluut
- Kauhukeittiön The Kastike – Herkullinen Pippurikastike Pihville ja Lihalle
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä