6 poikkeuksellisen ällöättävää asiaa, joita ihmiset löysivät pikaruoka-annoksista

Nämä tarinat kyseenalaistavat pikaruoan laadun ja poistavat myös ruokahalun.
1. Leipäveitsi Subwayn patongissa
John Agnesini löysi patonginsa sisältä 17 senttiä pitkän leipäveitsen. Mies vaati Subwayltä 1 miljoonan dollarin korvauksia, mutta tyytyi kuitenkin 20 tuhanteen dollariin.
2. Verinen laastari pizzapohjassa
Ken Wieczerza haukkasi palan Pizza Hutin pizzasta ja huomasi jotain todella epämiellyttävää. Hänen suuhunsa oli joutunut verinen laastari, joka oli ollut kiinni pizzapohjassa. Mies lähti tämän jälkeen testauttamaa itsensä tautien varalta. Mies yritti ratkaista asian hiljaisuudessa, mutta Pizza Hut ei vastannut miehen soittoihin, joten hän kertoi asiasta medialle.
3. Sormenpala kanahampurilaisessa
Mies löysi pikaruokaravintolassa hampurilaisestaan jotain, mikä ei todellakaan kuulunut ateriaan. Mies juoksi suoraan vessaan kun hän ymmärsi, että palanen oli toisen ihmisen sormenpää. Tapausta selvitettäessä kävi ilmi, että ravintolan kokki oli leikannut peukalostaan palan, kun hän oli pilkkonut salaattia. Kokki ei kuitenkaan olisi osannut arvata, että palanen oli joutunut jonkin asiakkaan ateriaan.
4. Friteeratu kananpää
Katherine Ortega osti lapsilleen friteerattuja kanansiipiä McDonaldsista. Kaikki osat eivät kuitenkaan olleet kanansiipiä, sillä äiti löysi siipien seasta kokonaisen kananpään, joka oli friteerattu.
5. Suuri hyönteinen kananugetissa
Reddit-käyttäjä kertoi löytäneensä kananugeteistaan valtavan yöperhosen, joka oli joutunut rasvakeittimeen. Kyseessä on tietenkin inhimillinen virhe, mutta joka tapauksessa tilanne ei varmasti nosta ruokahalua…
6. Käsipyyhe kananugetin sisällä
7-vuotias poika ja nainen olivat syömässä kananugetteja KFC:ssä Iso-Britanniassa. He huomasivat puraisemisen jälkeen, että kananugetin sisällä oli jotain todella outoa. Kyseessä oli sininen ja kova käsipyyhe. Kukaan ei tiedä, kuinka pyyhe oli joutunut ruoan sekaan.
Lähde: Foodbeast.com
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tällä kikalla saat pehmenneet sipsit taas rapeiksi – muutama sekunti riittää
- Onko sinulla kissa lemmikkinä? Näin voit hyötyä kissastasi siivouksessa
- Tutkimus: Karkkilakko voi pelastaa mielesi
- 10 syytä rakastaa chiliä – pieni polte, isot terveyshyödyt
- Hiero tomaattia kasvoihin – tälle kotikonstille kannattaa antaa mahdollisuus
- Tämä hellejuoma toimii joka kesä – eikä sitä löydy kaupan hyllyltä
- 7 salakavalaa syytä siihen, miksi olet jatkuvasti nälkäinen – kohta 3 voi yllättää!
- Juomapullo, jota melkein kaikki käyttävät väärin – kuulutko sinäkin joukkoon?
- Vanha kunnon raparperikiisseli – helppo herkku suoraan kattilasta
- 12 ruokaa, jotka kannattaa skipata 45 ikävuoden jälkeen – tiesitkö näistä?
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää