5 syytä, miksi peruna on yksi parhaista hiilarilähteistä

Peruna on saanut huonon maineen vähähiilihydraattisten ruokavalioiden ollessa muodissa.
Sitä pidetään usein virheellisesti esimerkkinä ”tyhjistä kaloreista”. Toki ranskanperunoita tulisikin välttää, mutta peruna on oikein valmistettuna erinomaisen terveellistä syötävää. Tässä viisi syytä jatkaa perunanpopsimista.
5 syytä, miksi perunat eivät ansaitse huonoa mainettaan:
1. Paljon kaliumia
…kunhan syöt perunasi kuorineen. Yhdessä kuorineen paistetussa, isossa perunassa on jopa 1600 mg kaliumia!
2. Paljon kuitua
Erityisesti sitä on perunan kuoressa – jopa 7 grammaa per isohko peruna. Riittävä kuidunsaanti ehkäisee nälkää ja diabetesta.
3. Paljon C-vitamiinia
Yhdessä isossa perunassa on (jälleen kerran kuorineen syötynä) jopa kolmasosa ison appelsiinin C-vitamiinimäärästä.
4. Paljon mangaania
Mangaani on ehkä monille hieman tuntemattomampi hivenaine, mutta se ei tarkoita ettetkö silti tarvitsisi sitä. Mangaanilla on tärkeä rooli mm. kehon proteiinintuotannossa. Saat noin kolmasosan päivittäisestä mangaanintarpeestasi yhdestä isosta perunasta.
5. Paljon B6-vitamiinia
Yhdestä kuorellisesta perunasta saat jopa 46 % päivittäisestä B6-vitamiinin tarpeestasi
Katso myös: Perunaherkkuja ja -reseptejä
Lähde: Huffington Post
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ostitko mansikat luomuna? Jos et, tee tämä niksi ennen kuin syöt
- Täytetyt perunaveneet – Kokeile ja et tule pettymään
- Mehukas ja maukas grillattu ananas – Tällä ohjeella tulee täydellistä
- Tee herkullinen varhaiskaalisalaatti grilliruoan kaveriksi
- Mies, juo joka päivä kupillinen tätä juomaa – erektiosta tulee isompi ja parempi
- 3 helppoa kikkaa, jotka saavat hampaasi näyttämään valkoisemmilta
- Tämä vihannes auttaa ampiaisen piston aiheuttamaan jomottavaan kipuun
- Oletko jo kokeillut raejuustojäätelöä? Tämä proteiinipommi valloittaa kesäherkuttelijat!
- Tämä herkullinen brasilialainen limonadi valmistuu muutamassa minuutissa
- Suolan avulla sain paistinpannuun taas tarttumattoman pinnan – näin tein sen
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä