Tutkimus: Nämä ruoat ovat pahinta mitä voit lapselle antaa
Ethän syötä lapsellesi turhaan ja liikaa näitä ruokia?
Ylipainoisuus on yleistynyt hälyttävällä tavalla etenkin lasten ja nuorten keskuudessa länsimaissa – esimerkiksi Euroopassa jo 40 % lapsista on ylipainoisia. Singaporelaistutkimuksessa selvitettiin mitkä ruoat erityisesti aiheuttavat ylipainoisuutta. Tutkimukseen osallistui 4500 englantilaista lasta, joiden ruokailutottumuksia ja elopainoa tarkkailtiin 1990-luvulla kolmen vuoden ajan. Seuraavat ruoat olivat erityisen vahvasti yhteydessä lasten ylipainon kehittymiseen:1. Perunalastut ja ranskikset
Listan kärkeen kiilaavat rasvassa paistetut perunat, joiden popsiminen näytti olevan kaikkein selvimmin yhteydessä ylipainon kertymiseen. Tyydyttyneiden rasvojen ja perunan nopeiden hiilihydraattien yhdistelmä näytti olevan erityisen haitallinen lapsille. Perunalastuissa ja ranskiksissa on paljon energiaa, mutta ne eivät tyydytä nälkää tehokkaasti – tästä syystä moni lapsi (ja aikuinenkin) päätyy popsimaan niitä ylen määrin.2. Sokeriset limsat
Sokeriset limsat ovat erityisen pahoja lasten terveydelle siksi, että ne ovat erittäin kaloripitoisia mutta eivät tyydytä millään tavoin nälkää. Ne ovat siis ”tyhjiä kaloreita”. Lisäksi ne koukuttavat ja turmelevat hammaskiilteen, mikä ajan myötä aiheuttaa reikiintymistä ja muita ongelmia suun terveydelle. Tutkijat kehottavat vähentämään kaikkea sokerinkulutusta: Niin karkkien popsimista kuin sokeristen jogurttien syömistä aamupalaksi.3. Valkoinen vehnäjauho
Prosessoitu, valkoinen vehnäjauho käyttäytyy hyvin samankaltaisesti lapsen kehossa kuin sokeri: Se nostaa verensokerin nopeasti ylös ja romahduttaa sen sitten alas yhtä nopeasti. Se ei myöskään täytä eikä tarjoa lapsen keholle hyödyllisiä hivenaineita. Tutkijat kehottavatkin välttämään kaikkea prosessoitua ruokaa sen sisältämän valkoisen vehnäjauhon, tyydyttyneen rasvan ja sokerin vuoksi.Lähde: Independent
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haiseeko kompostori tai kuhiseeko kannen alla kutsumattomia vieraita? Toimi näin
- Tämä rapea korealainen pannukakku pursuaa kasviksia – lopputulos on järjettömän hyvä
- Mamman marjapiirakka onnistuu myös gluteenittomana – yhtä mehevä ja herkullinen
- Unohda tahranpoistoaineet – mustikkatahrakin lähtee tällä yksinkertaisella niksillä
- Valmistin lohelle kastikkeen vähän yllättävästä aineksesta – ai että, miten hyvää tuli
- Nukkuma-asennolla on yllättävän paljon vaikutusta terveyteen — tee näin ja kehosi on kiittää
- Miten kantarellit säilötään ja kuinka pitkään ne säilyvät hyvinä?
- 8 syytä syödä enemmän marjoja – apua moniin vaivoihin
- Tarkista aamupalasi: nämä 7 tuttua ruokaa eivät ole niin hyvä valinta kuin luulisi
- Spagettikauhan reikä ei ole vain veden valuttamista varten – tiesitkö tästä näppärästä tarkoituksesta?
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta