Sangria saa uutta twistiä raparperista – tässä on kesäjuoma parhaimmillaan
Sangria tuo mieleen kesäiset lämpimät illat, terassit, rannan ja kuppilat. Ja tietysti Espanjan, vaikka perinteistä sangriaa tarjoilevat tuikisuomalaisetkin ravintolat. Kotimaisen kesän twistiä sangriaan tuo raparperi. Raparperisangriassa maistuu myös inkivääri ja neilikka. Laiskemmille kotibaarimestareille suosittelemme pysyttelemään perinteisessä punkku + appelsiinimehu -taktiikassa. Tämä sangrian Pohjolan serkku nimittäin vaatii hieman enemmän vaivannäköä, mikä kyllä ehdottomasti kannattaa.
Tarvitset (4-6:lle):
- ½ l kuivaa valkoviiniä
- 2 dl seljankukkamehutiivistettä
- ½ dl sitruunamehua
- ½ l kivennäisvettä
- Raparperisiirappi:
- 250 g raparperia pilkottuna
- pieni pala inkivääriä pilkottuna
- 2½ dl sokeria
- 2½ dl vettä
- 1 kanelitanko
- 4 neilikkaa
Valmistusohjeet:
- Aloita raparperisiirapista. Laita kaikki ainekset kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä seosta noin 10 min, jotta seos hieman paksuuntuu. Jäähdytä seos ja siivilöi. Voit tehdä siirappia kerralla isomman määrän ja käyttää sitä muidenkin juomien pohjana.
- Sekoita valkoviini, mehut sekä 3dl siirappia keskenään. Kaada sekaan kivennäisvesi.
- Tarjoa jäiden kera ja voit lisätä sangriakannuun raparperin paloja.
Reseptin idea: Maku
Kuva pen_ash Pixabaystä
LUE MYÖS:
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- Miksi ihmeessä emme enää tee tätä? Kuivahtanut leipä kannattaa hyödyntää näin
- Somessa leviävät videot paljastavat airfryerien ikävän seurauksen – tarkista omasi
- Lotan ideoima omenavanukas on pehmeä ja kanelinen – juuri sopiva syksyyn
- Hörppää tyrnishotti aamuisin – näin kehosi reagoi ravinteikkaaseen marjaan
- Tätä juomaa kannattaa nauttia joka aamu syksyllä – vaikutus yllätti tutkijatkin
- Säästin taatelin siemenen ihan uteliaisuuttani – siitä alkoi hauska kasvatuskokeilu
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin