Oletko kuullut pettuleivästä? – Näin ihmiset ovat varautuneet vaikeisiin aikoihin
Pettuleipää syötiin Suomessa pula-aikoina kun ruokaa ei ollut riittävästi tarjolla
Monet ovat varmasti kuulleet historian tunnilla puhuttavan pettuleivästä, jota käytettiin Suomessakin sotien aikana kun ruuasta oli pulaa. Nykyisin pettua ollaan käytetty terveellisenä ravintolisänä, mutta sen merkitys oli ennen aivan erilainen.
Nyt koronan ja sodan kurittamaa maailmaa on niin vaikea ennakoida, että on paljon ihmisiä jotka varautuvat pahimpaan. Kotivara on asia mikä on ollut puheenaiheena paljon viimeaikoiona, mutta muitakin keinoja on otettu jo käyttöön.
Kiinnostus petun ottoon ja käyttöön on selvästi lisääntynyt niin, että kiinnostuneille on järjestetty pettukursseja. Näille kursseille on tulevan kesän alussa mahdollista päästä jo monellakin paikkakunnalla, jos haluaa tutustua petun valmistamiseen ja sen historiaan.
Pettu valmistetaan männyn kaarnan alta löytyvästä osasta ja sen irroitus onnistuu helposti kun se tehdään kesäkuun aikana. Petun valmistus vaihtelee hieman paikkakunnittain, mutta perinteet ovat melko yhtenäisiä.
Jaa uutinen kavereillesi!
Lähde: stara / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämän kevään trendi on tarjoilla voileipäkakku lasista
- Ruoki hortensiaa kahvinporoilla – Hehkuva väriloisto on taattu
- Nokkospesto on parasta lähiruokaa – Opi käyttämään tätä ilmaista raaka-ainetta
- Ethän vain sulata jauhelihaa huoneenlämmössä? Asiantuntija neuvoo paremman tavan
- Hyväkin kahvi alkaa maistua pahalta ilman tätä
- Suomalaiset hylkäsivät tärkeän kuidunlähteen – seuraukset voivat näkyä terveydessä
- Useimmat pitävät tätä rikkaruohona, mutta minä teen siitä herkullista hilloa
- Onko talon maalaus edessä tänä kesänä? Nämä virheet voivat pilata lopputuloksen
- Pakastetun lihan säilyvyydestä liikkuu sitkeä harhaluulo – Martat oikaisevat
- Tätä hilloa kuluu kesällä purkkitolkulla – sopii täydellisesti grilliruoille
- Jos muistat nämä, olet taatusti 80–90-luvun lapsi
- Vanha piirakkaohje kulkee suvussamme jo neljännessä polvessa – täytteet valitaan sesongin mukaan
- Jo 1930-luvulla osattiin tämä herkku – eikä sen suosio ole kadonnut mihinkään
- Hernekeitosta tuli parempaa kuin koskaan, kun vaihdoin valmistustapaa
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- Pikamunkkien taikina valmistuu alle 5 minuutissa – valmiit herkut pöytään puolessa tunnissa
- Useimmat kitkevät tämän pois, mutta minä teen siitä joka vuosi pestoa
- Oletko maistanut prätsyköitä? Mäkisen mummon perinteinen ohje ihastuttaa
- Tolkuttoman maukas piirakka, joka sopii niin lounaaksi kuin juhlapöytään
- Äitienpäiväkakku, joka onnistuu ihan jokaiselta – väliin litistetään suukkoja