Näin bongaat kaupan mehukkaimmat omenat – kiinnitä huomiota tähän kohtaan
Kuva: Canva
Maukkaan omenan valitsemisen ei tarvitse perustua täysin tuuriiin.
Kun valitset omenaa, älä katso pelkästään väriä tai pintakiiltoa. Kurkkaa mieluummin omenan kantaan, eli siihen kohtaan, missä varsi kiinnittyy hedelmään. Siinä piilee oikea mehukkuuden mittari.
Näin tulkitset kantaa:
- Ruskea ja katkeava kanta kertoo, että omena on ollut jo tovin varastossa. Maku ei välttämättä ole enää parhaimmillaan.
- Vihreä kanta puolestaan kertoo, ettei hedelmä ole vielä aivan kypsä.
- Vaaleanruskea ja taipuisa kanta on usein juuri oikeassa kypsyysvaiheessa eli juuri sellainen, mitä tavoittelet – mehukas ja makea.
Vaikka nyt tekisi mieli alkaa näprätä jokaista kaupan omenaa, muistetaan kanssaihmiset. Useimmiten kantaa voi arvioida silmämääräisestikin ilman kosketusta. Etsit vain ne hedelmät, joissa kanta näyttää sopivan taipuisalta ja luonnollisen ruskealta.
Seuraavan kerran kun suuntaat kauppaan, muista siis vilkaista omenan kanta ennen kuin sujautat sen pussiin. Saatat yllättyä, kuinka paljon herkullisempia hedelmiä kotiin lähtee!
Jaa tämä vinkki myös ystävillesi!
LUE MYÖS:
- Muistatko vielä tämän kouluruoan? Somessa villitsevä resepti vie takaisin ala-asteelle
- Miksi ihmeessä emme enää tee tätä? Kuivahtanut leipä kannattaa hyödyntää näin
- Somessa leviävät videot paljastavat airfryerien ikävän seurauksen – tarkista omasi
- Lotan ideoima omenavanukas on pehmeä ja kanelinen – juuri sopiva syksyyn
- Hörppää tyrnishotti aamuisin – näin kehosi reagoi ravinteikkaaseen marjaan
- Tätä juomaa kannattaa nauttia joka aamu syksyllä – vaikutus yllätti tutkijatkin
- Säästin taatelin siemenen ihan uteliaisuuttani – siitä alkoi hauska kasvatuskokeilu
- Tanskalaiseen omenaherkkuun uppoaa puoli litraa leivänmuruja – ja miten hyvää siitä tuleekaan
- Kokenut martta neuvoo, miten haisevan tiskirätin saa taas raikkaaksi
- Hedelmäsalaatti säilyy jääkaapissa jopa viikon, kun teet sen näin
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin