Luulitko, että Facebookissa tykkäämäsi oravakeittoresepti on vitsi? Ei ole!
Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt viimeaikoina kuva Pohjoiskarjalaisen oravakeiton reseptistä. Moni sosiaalisessa mediassa kuvaa jakanut on luultavasti luullut kuvaa silkaksi huumoriksi, mutta näin ei tiettävästi ole.
Ylen haastattelema Joensuulainen keittiömestari Jouko Martikainen pitää reseptiä aitona. Martikaisen mukaan oravaa syötiin ”tosi paljon” aikoina jolloin elettiin omavaraistaloudessa, etenkin 1900-luvun alussa.
Martikaisen mukaan ohjeen keitosta voi tulla ihan hyväkin keitto, mutta pihkan makua siihen voi jäädä. Martikainen ohjeistaakin oravankeittäjiä liottamaan oravaa ensin, jotta mahdolliset sivumaut jäävät pois.
Oravaa saa metsästää Suomessa joulu-tammikuussa.
Tässä sosiaalisessa mediassa kiertänyt resepti kokonaisuudessaan:
Pohjoiskarjalainen oravakeitto (3 annosta)
- 2 kuivattua oravaa
- 1 l kuorittuja perunoita
- vettä
- suolaa
- 1,5 rkl vehnäjauhoja
- yksi pieni sipuli
- vähän voita
- Oravat nyljetään, puhdistetaan, huuhdellaan ja asetellaan valumaan
- Sitten ne kuivataan miedossa uuninlämmössä
- Kuivatut oravat asetetaan kiehumaan suolalla maustettuun veteen
- Kun liha alkaa pehmetä, lisätään paloitellut, kuoritut perunat, sipuli ja voi
- Vehnäjauhot vispataan pieneen vesitilkkaseen ja lisätään keittoon
- Saa kiehua kypsäksi
- Suolaa lisätään maun mukaan
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suolakurkkulimonadi jakaa taatusti mielipiteitä – uskaltaisitko maistaa tätä hittijuomaa?
- Näitä perunoita on hehkutettu somessa jo vuosia – kokeilin viimein ja jäin koukkuun
- Sienestäjän sinappi on syksyn maukkain lisuke – helppo tehdä itse
- Lapset kysyivät heti, milloin teen tätä uudestaan – maissimunakas yllätti herkullisuudellaan
- Kasta vanulaput kylmään kahviin ja laita silmien alle – saatat yllättyä vaikutuksesta
- Haiseeko kompostori tai kuhiseeko kannen alla kutsumattomia vieraita? Toimi näin
- Tämä rapea korealainen pannukakku pursuaa kasviksia – lopputulos on järjettömän hyvä
- Mamman marjapiirakka onnistuu myös gluteenittomana – yhtä mehevä ja herkullinen
- Unohda tahranpoistoaineet – mustikkatahrakin lähtee tällä yksinkertaisella niksillä
- Valmistin lohelle kastikkeen vähän yllättävästä aineksesta – ai että, miten hyvää tuli
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta