Laakerinlehti kannattaa sytyttää palamaan kotona – elimistösi kiittää sinua hetken kuluttua
Laakerinlehteä voi ruoanlaiton ohella hyödyntää myös terveydellisesti.
Moni tuntee laakerinlehden lähinnä ruoanlaiton yhteydestä, kun keitto tai pataruoka saa viimeisen silauksensa lehden myötä. Laakerinlehden sytyttäminen saattaa kuulostaa kummalliselta ajatukselta, mutta itse asiassa sillä on rentoutta ja hyvänolontunnetta lisäävä vaikutus. Tutkimuksen mukaan laakerinlehdet voivat ehkäistä munuaiskiviä, lievittää kipua ja lievittää stressiä. Laakerinlehdillä on myös antibakteerisia vaikutuksia, joka tarkoittaa sitä, että flunssa pysyy paremmin loitolla. Laakerinlehtiä poltettiin jo antiikin aikana, kun huomattiin, että tuoksu toi hyvänolontunteet ja rauhoitti. Tuoksun rauhoittava vaikutus johtuu lehden sisältämästä eugenolista.
Tee näin:
Hanki astia, joka kestää kuumuutta. Laita astiaan muutama laakerinlehti ja sytytä ne palamaan. Laakerinlehdet palavat kuivuutensa vuoksi erittäin nopeasti, joten muista olla tarkkana. Huoneesi täyttyy lopulta rentouttavalla ja ihanalla tuoksulla, joka vaikuttaa jopa 10 minuutissa positiivisilla tavoilla kehoosi. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan huomaa vaikutusta, mutta niksi on varmasti kokeilemisen arvoinen!Voit katsoa yläpuolelta myös videon, jossa mies näyttää, kuinka hän polttaa laakerinlehden!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Haiseeko kompostori tai kuhiseeko kannen alla kutsumattomia vieraita? Toimi näin
- Tämä rapea korealainen pannukakku pursuaa kasviksia – lopputulos on järjettömän hyvä
- Mamman marjapiirakka onnistuu myös gluteenittomana – yhtä mehevä ja herkullinen
- Unohda tahranpoistoaineet – mustikkatahrakin lähtee tällä yksinkertaisella niksillä
- Valmistin lohelle kastikkeen vähän yllättävästä aineksesta – ai että, miten hyvää tuli
- Nukkuma-asennolla on yllättävän paljon vaikutusta terveyteen — tee näin ja kehosi on kiittää
- Miten kantarellit säilötään ja kuinka pitkään ne säilyvät hyvinä?
- 8 syytä syödä enemmän marjoja – apua moniin vaivoihin
- Tarkista aamupalasi: nämä 7 tuttua ruokaa eivät ole niin hyvä valinta kuin luulisi
- Spagettikauhan reikä ei ole vain veden valuttamista varten – tiesitkö tästä näppärästä tarkoituksesta?
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta