Halkaise kurkku ja leikkaa siihen viiltoja — saat ihanan koristeen todella helposti
Ruoanlaitossa maku on tärkein, mutta kauniisti koristellut yksityiskohdat eivät ole lainkaan huonompi lisä.
Syömme arkiruokaa päivittäin ja emme usein jaksa kiinnittää huomiota sen ulkonäköön. Pienellä vaivalla, siis todellakin pienellä vaivalla voi kuitenkin tehdä koristeita, jotka piristävät tavallisia aterioita huomattavasti. Perheen pienimmille maistuu usein myös sellainen ruoka, joka on koristeltu mielenkiintoisen näköiseksi — koristelun avulla voikin opettaa omia lapsia syömään esimerkiksi kaikenlaisia vihanneksia! Tämän niksin myötä opit valmistamaan kurkkuhaitarin, joka on näyttävä ja äärimmäisen helppo tehdä! On myös fakta, että kauniisti koristeltu ruoka maistuu paremmalta kuin läjässä oleva ”mättökasa.”Katso ohjeet vaihe vaiheelta alapuolelta:
Aloita leikkaamalla kurkku 45 asteen kulmassa

Toista sama toimenpide kuvan esimerkin mukaisesti

Halkaise kurkku puoliksi

Asettele tämän jälkeen 2-3 hammastikkua kurkun molemmille puolille

Leikkaa kurkkuun erittäin ohuita siivuja — hammastikut estävät sinua puolittamasta vihannesta

Muista siirtää hammastikkuja, ettet vahingossa halkaise kurkkua

Tämän jälkeen sinulla on hauskan näköinen ja kaunis kurkkuhaitari, joka yllättää koko perheesi

Pienelle vaivannäöllä voi saada ihmeitä aikaan!
Jaa tämä vinkki ystävillesi, jotta he voivat yllättää perheensä seuraavalla kerralla ruokapöydässä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tässä tilanteessa ruoka kannattaa syödä seisten – tutkimuksessa havaittiin yllättävä vaikutus
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Älä nauti näitä ruokia ja juomia, jos et halua seksihalujesi latistuvan
- Tein sienipastan carbonaran tyyliin – maistui jopa lapsille
- Suppilovahveroista syntyy syksyn paras suolainen piirakka – valmis torttutaikina tekee siitä helpon
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Tee bolognese vaihteeksi kukkakaalista – maukas arkiruoka valmistuu puolessa tunnissa
- Curry ja AURA samassa kastikkeessa? Oli niin erikoinen yhdistelmä, että oli pakko kokeilla
- Kun teet seuraavan kerran pannaria, lisää päälle omenoita – ihanan helppo syysherkku
- Nirso, näin voit oppia pitämään myös uusista mauista
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat