Laita Skittles-karkit lautaselle ja kaada vesi — lopputulos on kaunis

Skittles-karkit ovat herkullisia, mutta niitä voi käyttää myös kauniiden taideteosten luomiseen.
Ruoalla ei saa leikkiä, mutta karkeilla saa.
Nameja syödessä erityisesti lapset pitävät niillä leikkimisestä. Pääsiäinen on ensi viikolla ja monet ihmiset maalaavat kananmuniin kauniita koristeita. Harrastus on usein mieluinen koko perheelle ja yhteinen tapa, jonka ääreen kokoonnutaan kerran vuodessa. Vaihtelun vuoksi haluamme tarjota myös toisenlaisen vaihtoehdon, mikäli olet kyllästynyt munien maalaamiseen.
Skittles-karkkien avulla lautasista saa ”maalattua” kauniita ja värikkäitä taideteoksia, joissa vain mielikuvitus on rajana. Liemi ei mene myöskään hukkaan, sillä lapset haluavat luultavasti juoda sen.
Katso ohjeet alapuolelta:
Aloita asettelmalla karkit lautasen reunalle. Voit valita karkkien määrän ja värijärjestyksen itse. Muista varmistaa, että pyötä tai käyttämäsi alusta on tasainen.

Kaada tämän jälkeen rauhallisesti vettä lautasen keskellä olevaan tyhjään osaan, jotta neste levittyy tasaisesti.

Noin 2 minuutissa lautaselle on muodostunut kaunis kuvio, jonka voi myöhemmin juoda pois esimerkiksi pillin avulla.

Niksi sopii varmasti kaikenikäisille, mutta uskomme, että erityisesti lapset pitävät tätä temppua kiehtovana.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- IS: Miten säilyketölkin ylimääräinen öljy kuuluisi hävittää? Moni toimii väärin
- Aseta pihvi suoraan hehkuvien hiilten päälle: Erikoinen menetelmä antaa upean lopputuloksen
- Täytä vuoka nachoilla, jauhelihalla ja juustolla – näin valmistuu täydellinen texmex-vuoka
- Istuta tätä kasvia ikkunoiden läheisyyteen – auttaa pitämään hyttyset poissa sisätiloista!
- Tee 6 asiaa nurmikolle ennen kesää – maksat myöhemmin kovan hinnan laiminlyönneistä
- Moni säilyttää ketsuppia aivan väärässä paikassa – voi pilaantua ja aiheuttaa riskin
- Äitienpäivän lahjavinkit: 4 kaunista ja käytännöllistä keittokirjaa äidille
- Frozen Aperol Spritz
- Sinkkiä tulisi löytyä jokaisen ruokavaliosta tai lisäravinnepurkista – syy on tässä
- Otatko vain pari sipsiä? Tämän vuoksi se voi olla suuri virhe
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja kalliita seurauksia
- Juo tätä juomaa aamuisin: voit paremmin ja paino putoaa huomaamatta
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Suodatinpaperille tulisi tehdä tämä – moni ei ole kuullutkaan koko jutusta
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta – pyyhkeet alkavat tuoksumaan raikkailta ja uusilta
- Ystäväni hieroo grillikalteriin puolikasta sipulia – tein saman, kun hän paljasti miksi