Älä hienonna sipulia aivan pieneksi näiden ruokien kanssa
Saat sipulista sitä enemmän makua irti, mitä pienemmäksi sen maltat hienontaa.
Tämä pätee esimerkiksi salaatteihin. Voit kuitenkin säästää aikaasi ja vaivaasi eräiden ruokien kanssa – nimittäin silloin kun valmistat muhennosta, kastiketta, keittoa tai muuta pitkään haudutettavaa ruokaa. Kokki Aki Kinnunen kertoo, että hitaasti haudutettavissa ruoissa isoiksikin paloiksi jätetty sipuli ehtii luovuttaa makunsa. Nopeasti valmistuksen jälkeen tarjoiltaviin ruokiin sipuli kuitenkin tulisi pääsääntöisesti pilkkoa pieneksi, Kinnunen vinkkaa. Voit siis jättää huolettomin mielin sipulin vähän isommiksi paloiksi haudutettuihin ruokiin. Tiesitkö tämän vai tuliko yllätyksenä? Kommentoi alla!Katso myös:
Herkkuja joissa sipuli pääosassa
Lähde: Makuja
LUE MYÖS:
- Tee rosolli tänä vuonna hieman eri tavalla – niin maukas, ettei rääppiäisiin jää lainkaan
- Kaalista syntyy älyttömän maukas pyree – ensimmäinen kaaliruoka, joka maistui lapsillekin
- Murenna piparit kulhon pohjalle ja lusikoi täytteet kerroksittain – joulun helpoin jälkiruoka
- 7 ruokaa, joista saat luonnollista apua hiustenlähdön ehkäisyyn
- Taateleita kannattaa syödä muulloinkin kuin jouluna – 8 hyvää syytä pitää niitä aina kaapissa
- Kokeile puolukkakastiketta riistan kaveriksi – yllättävän toimiva vaihtoehto perinteiselle hillolle
- Mummo lisäsi shampoon sekaan aina hieman suolaa – auttaa hiuksia monella eri tavalla
- Tiinan valkosipulisinappi kruunaa joulupöydän – varaa aineksia heti kaksinkertainen määrä
- Omenalörtsy on yhä monelle tuntematon herkku – kuuluu myös Linnan juhlien tarjottaviin
- Makea marjamunakas pakastemarjoista – ihanan helppo aamuherkku
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa