6 vinkkiä, joiden avulla tulet löytämään enemmän kanttarelleja kuin koskaan aiemmin

Oletko valmis etsimään kanttarelleja? Sesonkiin on enää reilu kuukausi!
Sienestys on ihana ja rauhallinen harrastus, jota voi jatkaa jopa joulukuulle asti niin kauan, kunnes lumi ja pakkanen vievät viimeiset suppilovahverot mennessään.
Raikas ja kostea ilma yhdistettynä luonnon tuomaan rauhaan ovat asioita, joista tulee nautittua vaikka sieniä ei löytyisikään valtavasti. Kuiva ja paahteinen kesä on verottanut sienisatoa, mutta viime aikoina Suomessa olleet sateet ovat luultavasti helpottaneet tilannetta.
Kanttarellit ovat suosituimpia ruokasieniä – kanttarelli on todella helposti tunnistettavissa ja lisäksi se maistuu ihanalta. Kanttarellien löytäminen voi olla kuitenkin vaikeaa ellei tiedä ennestään hyviä kasvupaikkoja.
Kanttarellit pitävät kosteista lehti- ja sekametsistä, jonka vuoksi niitä kannattaa lähteä etsimään esimerkiksi hyvännäköisistä koivikosta. Pidä myös mielessä että kellastuneet lehdet voivat hetken aikaa hämätä silmää ennen kuin opit löytämään kanttarellit niiden joukosta.
Tässä ohjeita, joiden avulla tulet löytämään paremmin metsissä olevia kultakimpaleita.
1. Kosteat paikat
Keltavahverot viihtyvät hyvin kosteissa paikoissa, kuten notkoissa ja ojien läheisyydessä.
2. Älä liiku poluilla
Tämä on luultavasti itsestäänselvyys: poluilla kulkee muitakin ihmisiä, jotka ovat luultavasti keränneet kanttarellit pois ennen sinua.
3. Tiheä ja vaikeakulkuinen maasto
Kanttarelleja löytää parhaiten tiheästä ja kosteasta maastosta, mutta ei kuitenkaan suoalueilta.
4. Sekametsä ja koivikko
Kanttarellit viihtyvät hyvin sekametsissä, joissa on kuusia, koivuja, mäntyjä ja muita perinteisiä puulajeja.
5. Vältä kuivaa ja kivikkoista maastoa
Kallioilla ja kivikkoisilla paikoilla on usein kuivaa, eivätkä kanttarellit viihdy tällaisissa paikoissa.
6. Etsi piilopaikoista
Kanttarellit viihtyvät kaatuneiden puiden, oksien ja lehtien alla. Ole tarkkana jos löydät yhden kanttarellin, koska läheisyydessä on luultavasti lisää mutta ne voivat olla piilossa.
Tässä muutamia vinkkejä, joilla jokainen pääsee ainakin alkuun.
Onko sinulla omia vinkkejä tai salaisuuksia, joiden avulla löydät kanttarelleja? Jaa tietosi Facebookissa!
Lähde: Suomen Sieniseura
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oletko aina avannut sipsipussin väärin? Tämä niksi mullistaa napostelun
- Korvasieni – herkku vai hengenvaarallinen? Uudet suositukset varoittavat
- Pikaherkku mikrossa – näin valmistat helpoimman suklaajuustokakun
- Tällä tehojuomalla taltutat kesäflunssan
- Persikat grilliin ja herkuttelemaan – 3 vastustamatonta ideaa
- Veikö helle ruokahalun? Kokeile näitä 7 herkullista ideaa
- Nopea kermainen kasvispasta – Vartissa valmista
- 6 helppoa kikkaa, joilla viilennät kotia ilman ilmastointia
- Kesäkurpitsarullat, joista kaikki pitävät – Herkullinen ohje
- Kuori valkosipulit ravistamalla – tämän helpompaa ei voi olla
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää
- Korvasin kerman tällä – lohikeitosta tuli yllättäen perheen lemppari
- Mummon taikavesi pelastaa kasvit – etkä tarvitse lannoitepurkkia