5 maailman koukuttavinta ainetta – tämä selittää miksi nikotiinista on niin vaikea päästä eroon
Eniten riippuvuutta aiheuttavien aineiden joukossa on kaksi tuttua tuotetta.
Tälle listalle on kerätty maailman koukuttavimmat aineet. Huumausaineet aiheuttavat yleensä riippuvuutta, joka kuitenkin vaihtelee eri henkilöiden kohdalla. Tutkijat kuitenkin saivat selville, mitkä aineet ovat yleisesti kaikista eniten riippuvuutta aiheuttavia.1. Heroiini
Heroiini metabolisoituu morfiiniksi, jonka vuoksi se lievittää kivun tunnetta jo pieninä määrinä nautittuna. Heroiini on kuitenkin kaksi kertaa morfiinia voimakkaampaa ja se saa aikaan vahvan euforian tunteen, johon jää helposti koukkuun.2. Kokaiini
Kokaiini stimuloi vahvasti keskushermostoa, jonka vuoksi sitä käytetään päihteenä. Kokaiini piristää, vähentää näläntunnetta ja antaa euforisen hyvänolontunteen. Eläimille tehdyissä kokeissa huomattiin, että kokaiini on niin koukuttavaa, että eläimet saattoivat valita kokaiinin ruoan sijasta, vaikka ne olisivat kuolemaisillaan nälkään.3. Nikotiini
Nikotiini on voimakas nikotiinireseptoreita stimuloiva parasympatomimeetti, ja sitä käytetään päihteenä, hyönteismyrkkynä sekä oksennuslääkkeenä. Tupakan kautta saatu nikotiini imeytyy jo kymmenen sekunnin sisällä elimistöön. Tupakasta saatu hyvänolontunne katoaa nopeasti, jonka vuoksi tutkijat uskovat, että tupakointiin jää helposti koukkuun.4. Barbituraatit (rahoittava vaikutus, unilääke)
Barbituraattien käyttö on viime vuosina vähentynyt lähes olemattomiin niiden yliannostukseen liittyvän kuolemanriskin vuoksi. Barbituraatteja saa Suomessa nykyään vain Lääkehallinnon erikoisresepteillä. Vähäisinä annoksina nautittuina lääkkeet antavat euforisen hyvänolontunteen, jonka vuoksi ne ovat erittäin koukuttavia.5. Alkoholi
Alkoholijuomissa oleva etanoli toimii päihteenä, jolla on keskushermostoa lamauttava vaikutus. Alkoholi hidastaa ajattelua, sydämen sykettä ja hengitystä, jonka vuoksi se rentouttaa oloa. Alkoholi saa myös aikaan hyvänolontunteen, joka koukuttaa. Pitkään jatkunut alkoholin liikakulutus muuttaa aivoja.Lähde: businessinsider.com
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Älä valitse suurinta vesimelonia – makein yksilö löytyy aivan toisella tavalla
- Purista mansikoiden päälle teelusikallisen verran tätä – makeus korostuu yllättävästi
- Mummoni teki tämän aina uusille perunoille – nykyään ymmärrän miksi
- En olisi uskonut, että raejuusto maistuu näin hyvältä – tästä tuli kesän suosikkiaamupala
- Tätä yrttivoita kannattaa tehdä tuplamäärä – se nimittäin loppuu aina kesken
- Vaihda jauheliha grillimakkaraan – näin syntyy kesän paras makaronilaatikko
- Näillä vinkeillä paistat parhaimmat muurinpohjaletut
- Jos pitäisi valita yksi marinadi, jota käyttää kaikkeen, se olisi tämä
- Kun haluan päästä helpolla, teen mustikkapiirakan valmiiseen pullataikinaan
- Varhaiskaali grillissä? Väitän, että tässä on kesän paras grillilisuke
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa
- Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”